Napoli vahvisti torstaina, että joukkueen kapteeni Marek Hamšík siirtyy kiinalaiseen Dalian Yifangiin.

Hamšík, 31, siirtyi Napoliin kesällä 2007 Bresciasta. Hän on tätä nykyä eniten otteluja Napolissa pelannut pelaaja (520) sekä seuran historian paras maalintekijä (121).

Slovakialaispelurin agentti Martin Petras kertoi CalcioNapoli24:lle, että päätös lähteä Kiinaan ei ollut helppo.

– Hän on yhä Slovakiassa. Nämä ovat olleet vaikeita viikkoja Marekille.

– Napolilla on jo ikävä häntä, Hän tuntee itsensä napolilaiseksi, kuten hänen lapsensakin. Hänen lähtönsä Napolista ei ollut helppoa kenellekään.

Hamšíkin siirto Dalian Yifangiin ei sujunut täysin mutkitta. Napoli tiedotti viime viikolla, että siirto oli laitettu jäihin, koska seuroilla oli erimielisyyksiä kaupan ehdoista.

– Pelkäsinkö, että siirto kaatuisi? Kyllä, se oli vaikeaa aikaa meille Napolin tiedotteen jälkeen, mutta me emme ole vihaisia. Kaikki pitävät omia puoliaan.

– Ensiksi neuvottelut vaikuttivat sujuvan helposti, mutta ne muuttuivat monimutkaisiksi.

Petrasin mukaan Hamšíkia harmittaa, ettei hän voittanut Italian Serie A:n mestaruutta Napolissa. Varsinkin viime kauden toinen sija on jäänyt harmittamaan, koska Napoli taisteli pitkään rinta rinnan Juventuksen kanssa tittelistä.

– Hänellä on katumuksia, joista iso osa liittyy siihen, että mestaruutta ei tullut viime kaudella.

– Napoli laittoi sydämensä ja sielunsa peliin ja teki kaiken mahdollisuuden, mutta valitettavasti asiat menivät niin kuin ne menivät.