Raastuvassa tavataan – entinen pelaaja vaatii PSG:ltä miljoonakorvauksia ja kiusaamisesta yhtä euroa
Kuva: Getty Images
Ranskan entinen maajoukkuepelaaja ja muun muassa vuoden 2012 EM-turnauksessa nähty Hatem Ben Arfa on haastanut entisen seuransa Paris Saint-Germainin oikeuteen. 31-vuotias keskikenttäpelaaja on kääntynyt Pariisin työoikeuden puoleen, ja vaatii PSG:ltä 7-8 miljoonan euron vahingonkorvauksia.
Ben Arfan vaatimus perustuu siihen, että hänet hyllytettiin tyystin joukkueen ulkopuolelle alkaen huhtikuusta 2017 ja päättyen miehen sopimuksen umpeutumiseen kesäkuussa 2018. 15 kuukauden pakollinen tauko merkitsi sitä, ettei Ben Arfalla ollut mitään mahdollisuuksia hänen sopimukseensa kirjattuun peliaikabonukseen.
Ben Arfa haastoi PSG:n oikeuteen jo syyskuussa 2017, sillä hänen mielestään hyllytys ei perustunut urheilullisiin syihin. Todisteena väitteelleen Ben Arfa käyttää RMC:n mukaan faktaa, että hän pelasi PSG:n edustusjoukkueessa elokuun 2016 ja huhtikuun 2017 välisenä aikana kaikkiaan 32 kertaa, ja oli suoraan osallisena 11 maalissa.
[readmore from=Ben-Arfa-Hatem]
Ben Arfan syytteen mukaan häntä syrjittiin PSG:ssä ei-urheilullisista syistä, ja sen vuoksi hänen kehityksensä ja maineensa jalkapalloilijana kärsi. Lisäksi Ben Arfa syyttää pariisilaisseuraa kiusaamisesta. Siitä hän vaatii vahingonkorvauksena symbolista yhtä euroa.
Ben Arfa ansaitsi PSG:ssä kuuden miljoonan euron bruttovuosipalkkaa. Ratkaisua vahingonkorvausvaateeseen odotetaan vuoden 2019 lopussa.
Tällä kaudella Ben Arfa on pelannut Ligue 1:n Rennesissä. 16 liigaottelussa hän on tehnyt neljä maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta