Selitys kehnoille cup-tuloksille? Veikkausliigan kärkitaistoon povatulla ryhmällä vasta toiset treenit täysikokoisella kentällä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan kärkitaisteluun povattu Kuopion Palloseura ei ole ollut varsinaisesti liekeissä Suomen Cupin karsintalohkovaiheessa. Neljästä pelistään KuPS ei ole voittanut ainuttakaan, ja saldona on kaksi tappiota ja kaksi tasapeliä. Jatkopaikka on kiven takana, sillä takana tulevalla kolmikolla KPV-RoPS-SJK on vähemmän otteluita pelattuna.
Kenties looginen selitys KuPS:n alkuvuoden vaisuuteen löytyy kuitenkin siitä, että joukkue joutuu pelaamaan kaikki cup-karsinnan kotipelinsä evakossa. Kuopio-hallin tekonurmen uusinta viivästyi pahemman kerran eikä cup-otteluita voi siellä pelata (lue lisää). Harjoittelemaan KuPS on joutunut alamittaisilla kentillä.
KuPS:n joukkueelle tehneekin erittäin hyvää se, että joukkue leireilee kahden viikon ajan Turkissa, maineikkaassa ja arvostetussa Belekin harjoituskeskuksessa. Matkaan lähdettiin varhain keskiviikkoaamuna. Leirillä pelataan myös kaksi harjoitusottelua.
Torstaina joukkue pääsi vetämään harjoitukset täysikokoisella kentällä vasta toista kertaa vuoden 2019 aikana. Kokemus lienee tehnyt pelaajille, valmennusjohdolle ja miksei sometiimillekin hyvää. Ehkä se KuPS:n virekin tästä lähtee nousuun.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?

- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja