Teemu Pukille satelee ylistystä – ”Liian hyvä tähän sarjaan”
Kuva: Getty Images
Englannin Mestaruussarjan maalipörssiä 23 maalillaan johtava Teemu Pukki oli lauantaina jälleen elementissään. Pukki teki kaksi maalia ja syötti yhden, kun sarjakärki Norwich murskasi Boltonin maalein 4-0.
Suomalaishyökkääjä on saanut mahtiottelun jälkeen lähes kaikki mahdolliset kehut. Niihin on yhtynyt myös The Pink Un -sivustolle kirjoittava Michael Bailey, joka listasi ”kuusi asiaa, jotka opimme Kanarialintujen murskavoitosta”. Baileyn listan kolmoskohdan otsikkona on komea ”Pukki on väärässä divisioonassa”.
– Minusta on tuntunut tältä jo aika pitkään. Se alkoi jo kauden alussa, kun kysyin Teemu Pukilta, miltä hänestä tuntui pelata Mestaruussarjassa ja osoittaa kykynsä englantilaisessa jalkapalloilussa, Bailey kirjoittaa.
– Ottaen huomioon, että hän on aidosti rauhallinen, rento kaveri, se seikka, että hän vaikutti olevansa ymmällään sarjatasokysymyksestä, sopi hänen luonteeseensa. Nyt kuitenkin mietin, että suoraan sanottuna tämä on naurettavaa.
– Pukki on ollut osallisena 29 maalissa Norwichin sarjan kovimmasta lukemasta, 65 maalista. Hänen saldonsa on 23 maalia ja kuusi syöttöä; tehomerkinnöistä kolme tuli Boltonissa.
– Jo aivan kauden alusta lähtien Pukki on näyttänyt tällä tasolla otteluiden ratkaisijalta. Pelaajalta, joka pystyy tekemään tehoja keskimäärin 86 minuutin välein.
– Kun muistetaan myös seurat, joissa hän on pelannut ja kilpailut, joihin hän on osallistunut, johtopäätöksiä voi olla vain yksi: Pukki on liian hyvä Mestaruussarjaan. Liian kliininen. Liian älykäs. Toivotaan, että seurauksena siitä hän nostaa seuran omalle tasolleen, Baileyn oodi päättyy.
[readmore from=Pukki-Teemu]
Omaa tuttua ylistyslauluaan Pukille lauloi myös Norwichin valmentaja Daniel Farke.
– Mitä voisin vielä sanoa Teemusta? Teen hänen kanssaan töitä joka päivä. Näen hänen osaamisensa ja ehkä vielä tärkeämpää, hänen luonteensa. En ainoastaan maaleja, vaan myös hänen työpanoksensa ilman palloa, sekä halun osallistua pelintekoon.
– Teemun syöttö Marco Stiepermannille oli maailmanluokkaa, sekä hänen liikkeensä että tarkkuuden osalta. Olemme iloisia siitä, että hän pelaa meillä. Hän luo niin paljon aukkoja joukkuetovereilleen, Farke kehui.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa