Ykköseen järisyttävän kovalla CV:llä varustettu pelimies – ”Tämä on huikea asia – vahvin tausta, mitä Suomesta tällä hetkellä löytyy”

Ykkösessä pelaava FF Jaro ilmoitti torstaina todellisen siirtopommin. Seuraa tulee vahvistamaan ensi kaudeksi meksikolainen keskikenttäpelaaja Luis ”Macue” Robles.
Jaro on tehnyt ensi kauden mittavan sopimuks 32-vuotiaan Roblesin kanssa, jolla on tilillään huimat yli 280 ottelua Meksikon pääsarjassa. Viime vuoden lopulla taiteilijanimeltään tunnettu Macue pelasi Puebla FC:ssä useita ysikymppisiä lainalla Atlas-nimisestä seurasta. Atlasta Robles on edustanut urallaan peräti 247 ottelussa.
Jaron tiedotteessa kerrotaan, että Robles löysi tiensä Pietarsaareen Darvin Chavezin avulla. He pelasivat useita vuosia yhdessä Atlasissa. Chavez pelaa Jarossa toista kauttaan.
Robles on pelannut sekä Meksikon U17- että U23-maajoukkueissa. Lisäksi Robles teki debyytin Meksikon A-maajoukkueessa lokakuussa 2016. Jaron päävalmentaja Fredrik Haga ei peitellyt tyytyväisyyttään.
– Tämä on huikea asia, että saamme tänne pelaajan, jolla on tuollainen tausta. Pitää muistaa, että me olemme nykyään divariseura eikä resurssimme ole samanlaiset kuin aikaisemmin. Silti meillä on nyt pelaaja, jolla on vahvin tausta, mitä Suomesta tällä hetkellä löytyy.
– Ei tämä tietysti sattumalta ole tapahtunut. Olen jutellut Luis Roblesin kanssa viime keväästä lähtien, kun Darvin Chavez tuli tänne. He ovat siis pelanneet 3-4 vuotta samaan aikaan Atlasissa ja tuntevat toisensa hyvin. Siitä lähtien meillä on ollut keskusteluyhteys Roblesin kanssa, mutta ei sopimus ole ollut oikeastaan lähelläkään ennen kuin tämän vuoden puolella. Vielä viime kesän ja syksyn aikana tämä tuntui mahdottomalta, mutta yhtäkkiä kaikki onnistui ja mies tuli tänne, Haga avasi.
Kiinnityksen myötä Jaro nosti selvästi osakkeitaan Ykkösen nousutaistossa. Hagan mukaan Jaro etsii vielä yhtä pelaajaa, jonka jälkeen joukkue on valmis.
– Jos Robles osoittautuu niin hyväksi kuin hänen pitäisi olla, niin silloin meillä on yksi paikka joukkueessa vielä auki. Nyt on kaksi kuukautta aikaa kauden alkuun ja olen luottavainen, että viimeinenkin pala tulee löytymään.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Dramaattinen mestaruustaistelu Italiassa – näin voittaja ratkeaa
- Kaikki Serie A:n maanantain pelit on peruttu
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä

- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana