Cristiano Ronaldo piruili Atlético-luotsille cojones-tuuletuksellaan – Simeone viis veisasi

Juventus onnistui tiistaina haastavassa tehtävässään, ja nousi kuin nousikin kahden maalin takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi, ja mukaan Mestarien liigan puolivälieriin (lue raportti). Torinon illan sankari oli Cristiano Ronaldo, joka vastasi kaikista kolmesta maalista Juven 3-0 -voitossa.
Portugalilainen supertähti piti huolen myös siitä, että hänestä riittää puhetta pelin jälkeenkin. Ronaldo nimittäin vastasi tuuletuksellaan pirullisesti Atlético Madridin päävalmentaja Diego Simeonelle. ”Cholo” oli tuulettanut Atléticon 2-0 -kotivoitossa kolme viikkoa sitten ns. ”kivestuuletuksella”, ja sai UEFA:lta cojones-elehdinnästään 20 000 euron sakot.
Uransa neljännen hattutempun Atlético Madridia vastaan tehneellä Cristiano Ronaldolla oli selvästi vahva tarve todistaa, keltä sitä cojonesia todella löytyy, sillä hän tuuletti samankaltaisella, mutta vieläkin suureellisemmalla elkeellä maaliaan – tietysti Atléticon kannattajien edessä. Kyseinen ele nähtiin tiettävästi jopa kahdesti.
Life comes at you fast.
Cristiano Ronaldon imitaatio ei Diego Simeonea kuitenkaan häirinnyt.
– Cristiano Ronaldo on maailman paras. Hän voi tarjota tällaisia peliesityksiä isoina iltoina, Simeone ylisti Mirrorin mukaan.
– Hän varmaan näki, miten minä tein sen Wanda Metropolitanolla ja yritti minun tapaani osoittaa luonnettaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä