Hyllytetty PSG:n pelaaja suuntasi ManU-tappion jälkeen yökerhoon – seurapomo suuttui: ”Mahdotonta hyväksyä”

Paris Saint-Germainin urheilutoimenjohtaja Antero Henrique ei katsonut hyvällä, että Adrien Rabiot suuntasi keskiviikkona yökerhoon juhlimaan joukkueen pudottua Mestarien liigasta.
PSG hävisi kotonaan Manchester Unitedille 1-3. Ottelupari päättyi lukemiin 3-3 ja United eteni vierasmaalisäännön turvin kahdeksan parhaan joukkoon.
Pariisilaisseura hyllytti hieman ennen vuodenvaihdetta keskikenttäpelaaja Rabiot’n, 23, joka ilmoitti, ettei aio tehdä jatkosopimusta seuran kanssa. Hän ei ole sen jälkeen ollut kertaakaan PSG:n kokoonpanossa.
Rabiot’n ja PSG:n sopimus päättyy ensi kesänä, jolloin pelaaja jättää seuran ilman siirtokorvausta.
Keskiviikkoiltana sosiaalisessa mediassa levisi video Rabiot’sta juhlimassa yökerhossa. Videon oli jakanut hänen kaverinsa, joka poisti sen lopulta, mutta klippi oli ehtinyt kiertaa eri palveluissa jo pitkään.
PSG-pomo Henriquen mukaan Rabiot käyttäytyi epäkunnioittavasti joukkuekavereitaan kohtaan.
– Minusta Adrien Rabiot’n kaltaisen pelaajan asennetta ja ammattimaisuuden puutetta tätä seuraa, hänen joukkuekavereitaan ja kannattajia kohtaan on mahdotonta hyväksyä, kommentoi Henrique RMC Sportille.
– Muistuttaisin teitä, että hän on yhä osa joukkuettamme kesäkuun 30. päivään asti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan