Kolme ensikertalaista Afrikan mestaruusturnaukseen – Englannin entisellä junnumaajoukkuepelaajalla tärppäsi heti
Kuva: Getty Images
Karsinnat historian 32. Afrikan mestaruusturnaukseen päättyivät sunnuntaina. Turnaus on ensimmäinen, jossa nähdään EM-kisojen tapaan 24 joukkuetta, joten ensikertalaisillekin oli kisoissa mukavasti paikkoja. Debyyttinsä ensi kesän African Cup of Nationsissa tekevät Madagaskar, Mauritania ja Burundi.
Madagaskarin ja Mauritanian kisapaikat varmistuivat jo viime vuoden puolella, mutta Burundin historiallinen saavutus edellytti vähintään tasapeliä kotikentällä Gabonia vastaan karsintojen päätöskierroksella. Juuri sen Burundi saikin, ja 1-1 -tuloksen myötä joukkue ja kotiyleisö pääsi juhlimaan historiallista kisapaikkaa.
Burundin saavutus on komea, sillä se on FIFA-rankingissa vasta sijalla 137. Burundin suurin tähti on 25-vuotias Saido Berahino, joka on pelannut West Bromwichissa ja Stokessa viisi täyttä kautta Valioliigaa. Tällä kaudella Berahino on tehnyt Stokelle Mestaruussarjassa kolme maalia.
Berahinon isä sai surmansa vuonna 1997 Burundin sisällissodassa ja poika lähti yksin pakolaisena Englantiin ollessaan kymmenen vanha. Berahino pelasi Englannin nuorisomaajoukkueissa lähes 50 ottelua ja kuului maan suurimpiin lupauksiin. Hän vaihtoi viime syyskuussa Burundin maajoukkueeseen jäätyään yli kolmen vuoden ajan ilman maajoukkuekutsua Englannin paitaan. Nyt heti ensimmäinen yritys toi Berahinolle aikuisten arvokisapaikan.
Burundin juhlia sai seurata sivusta Gabon, jonka supertähtenä loistaa Arsenalin Pierre-Emerick Aubameyang. 17 maalia tehnyt Aubameyang on Valioliigan maalipörssissä toisena. Aubameyangilla oli ottelun lopussa hyvä tilaisuus hakea ratkaisua vapaapotkusta, mutta supertähden vapari lensi löysänä roikkuna suoraan maalivahdin syliin.
Vaikkei Gabon olekaan jalkapallomaailman jättiläisiä, on se totuttu Afrikan mestaruuskisoissa näkemään, sillä viimeisestä viidestä turnauksesta se on jäänyt rannalle vain kerran. Pettymys oli siis epäilemättä iso.
Gabonin ohella tärkeimpiä kisoista ulos jääneitä maita olivat Burkina Faso, Togo ja Sambia. Burkina Fasolta meni poikki viisien kisojen putki, ja viime turnauksessa se sijoittui pronssille. Sambia puolestaan on vuoden 2012 mestari.
Togon kisoista jääminen ratkesi sunnuntaina, kun se taipui vieraissa Beninille maalein 2-1. Benin palaa näin ollen kisoihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Beninin voittomaalista vastasi Valioliigan Huddersfieldissä pelaava Steve Mounie. Togon ainokaisen iski legendaarinen Emmanuel Adebayor.
Namibia palaa Afrikan mestaruuskisoihin ensi kerran sitten vuoden 2008. Vielä paljon pidempi tauko turnausten välillä on ollut Tansanialla, jonka edellinen ja toistaiseksi ainoa maanosan mestaruusturnaus oli vuonna 1980. Tansanian palautti 39 vuoden tauon jälkeen arvokisakantaan valmentajana toiminut nigerialaislegenda Emmanuel Emenike.
Vihoviimeisen kisalipun lunasti Huuhkajillekin tutun Stuart Baxterin valmentama Etelä-Afrikka, joka kukisti sunnuntaina Libyan 2-1. Bafana Bafanan molemmista maaleista vastasi Belgian toisella sarjatasolla pelaava Percy Tau.
Katso Stuart Baxterin tanssiliikkeet eteläafrikkalaisten voitonjuhlissa
We round up the #AFCON2019 qualifiers after an exciting conclusion
The 24 participants in the 2019 Africa Cup of Nations are finally revealed, did your country qualify to the 32nd edition? #TotalAFCON2019
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS saa merkittävän summan eurojytkystään – tässä ovat jatkomahdollisuudet
- KuPS jysäytti jättimäisen voiton!
- Ruma tappio Mestarien liigassa – potkut tuli
- IFK Mariehamnilta valmentajauutisia
- Slovan Bratislavan valmentaja kertoi mielipiteensä KuPSista
- Simo Valakari puhui tulevaisuudestaan St. Johnstonessa
- Graham Potter jätti konkarivahdin ulos Ruotsin maajoukkueesta: ”Tämä on minun päätös”
- Saudi-Arabia haastaa Euroopan hegemoniaa uudella rintamalla – OFC kiistää
- HJK hankki eurokentiltä himoitun päänahan
- PSG:n supertähdet joutuivat jättämään huippuottelun kesken – tämä tiedetään nyt
- Hurja väite supersuositulta sometililtä: Bayern Münchenin ylivoiman juurisyy on Teemu Pukki
- HJK hankki eurokentiltä himoitun päänahan
- Kommentti: Fabrizio Romano edustaa kaikkea sitä, mikä journalismissa on pielessä
- Slovan Bratislavan valmentaja kertoi mielipiteensä KuPSista
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat marraskuun maaotteluihin – FC Interin pelaaja ensimmäistä kertaa mukana
- PSG:n supertähdet joutuivat jättämään huippuottelun kesken – tämä tiedetään nyt
- Graham Potter jätti konkarivahdin ulos Ruotsin maajoukkueesta: ”Tämä on minun päätös”
- Simo Valakari puhui tulevaisuudestaan St. Johnstonessa
- Kuopiolaisilta armotonta irvailua Helsingin suuntaan: ”KuPS on se suurseura, joka HJK kuvittelee olevansa”
- Mika Lehkosuo nimesi Pikkuhuuhkajat marraskuun tärkeisiin karsintaotteluihin

