Real Madrid -nousukas koki kaksi tappiota Barcelonalle: ”Sinä todella olet ruma”
Yksi Real Madridin kauden valopilkuista on ollut laitapuolustaja Sergio Reguilón. 22-vuotias nostettiin edustusjoukkueen mukaan reserviryhmä Castillasta vasta viime kesänä. 11 ottelua La Ligaa on tuonut nuorelle miehelle paljon kokemusta ja kehuja. Niin sanotussa banter gamessa, eli huulenheiton ja sanallisen mittälön alueella hänellä kuitenkin vaikuttaisi olevan vielä kehittymisen varaa.
Lauantaina Real koki neljän päivän sisään toisen tappionsa veriholliselleen Barcelonalle. Vaikka omiin meni keskiviikon kolmen maalin sijasta enää yksi, tallentui televisiokuviin Reguilonin turhautumista muutamankin heikomman puoleisen sanallisen heiton edestä.
– Sinä todella olet ruma, puolustaja laukaisi Luis Suárezille. Movistar Plus -kanava, tai aiheesta raportoinut Marca eivät kertoneet, miten pahan henkisen vamman uruguaylainen sivalluksesta sai.
Hetkeä myöhemmin kovat puheet jatkuivat. Tällä kertaa Reguilonin sanan säilä iski Lionel Messiin.
– Mikä sinua vaivaa, Kirppu?
Olipa puheenparressa vielä hiomista tai ei, osoittaa kauden tulokas seurassaan nyt tallentuneilla ilmaisuilla varmasti Los Blancos -leirissä kaivattua asennetta.
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa