Sami Hyypiälle arvostusta Valioliigan pelaajalegendalta – jäi kärkinimille vain mestaruuksissa
Kuva: Getty Images
Kun Valioliiga käynnistyi vuonna 1992, sarjassa pelasi vain 13 ulkomaalaista, mutta nyt heitä on nähty sarjassa jo yli 2 000. Joukossa on myös lukuisia suomalaisia, mutta heistä yksi on ylitse muiden: Liverpoolissa kymmenen kautta pelannut ja joukkuetta pitkään kipparoinutkin Sami Hyypiä.
BBC järjestää kotisivuillaan äänestyksen Valioliigan kautta aikain parhaista ulkomaalaispelaajista. Entisten huippupelaajien Alan Shearerin, Ruud Gullitin ja Chris Suttonin sekä toimittaja Rory Smithin muodostama raati valitsi ehdolle kolme maalivahtia, kolme puolustajaa, kolme keskikenttäpelaajaa ja neljä hyökkääjää.
Suomalaistoppari ei aivan mahtunut paneelin kolmen puolustajaehdokkaan joukkoon, mutta kunniamaininnan Hyypiä kuitenkin sai yhdessä Ricardo Carvalhon kanssa. Ehdolle pääsivät Nemanja Vidic, Jaap Stam ja Vincent Kompany, joille Hyypiä hävisi Shearerin mukaan lähinnä vain voittamatta jääneen Valioliigan vuoksi. Cup-mestaruuksia Hyypiälle kertyi Liverpoolissa silti neljä, ja eurokentillä hän voitti Liverpoolin kanssa sekä Mestarien liigan että UEFA Cupin.
– Kun Sami pannaan rinta rinnan Vidicin ja Vincent Kompanyn kanssa, mestaruudetta jääminen ei auta häntä. Hän oli erittäin rehti eikä potkinut jaloille yhtä paljon kuin muut. Hän oli mukava keskuspuolustaja, jos sellaisia ylipäätään on. Stamia ja Vidiciä vastaan oli kamalaa pelata, Shearer perustelee Hyypiän kunniamainintaa.
48-vuotias Alan Shearer on Valioliigan kaikkien aikojen paras maalintekijä. Hän pelasi sarjassa Hyypiän kanssa yhtä aikaa seitsemän kauden ajan, Newcastlen paidassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet