Wayne Rooney tykitti ensimmäisen hattutemppunsa Major League Soccerissa
Kuva: Getty Images
Englannin A-maajoukkueen ja Manchester Unitedin entinen kapteeni Wayne Rooney iski Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä ensimmäisen hattutemppunsa Yhdysvaltojen Major League Soccer -sarjassa.
Rooneyn, 33, edustama DC United voitti Real Salt Laken kauden kolmannessa pelissään 5-0. Man Unitedin entinen tähtihyökkääjä teki ensimmäisen maalinsa pilkulta, toisessa hän chippasi pallon yli maalivahdin hieman ennen taukovihellystä ja kolmas syntyi 65. minuutilla.
Salt Lake pelasi ottelun loppuun kahden pelaajan vajaalla Jefferson Savarinon ja Marcelo Silvan katseltua punaista.
Rooney siirtyi DC Unitediin viime kesäkuussa Evertonista. DC United oli konferenssissaan viimeisenä, mutta kolmen pelin jälkeen kapteeniksi nostettu Rooney johdatti joukkueen MLS:n pudotuspeleihin, joissa DC Unitedin tie tyssäsi heti ensimmäiseen kierrokseen, kun Columbus Crew oli rangaistuspotkukilpailun päätteeksi parempi.
Rooney pelasi debyyttikaudellaan MLS:ssa 21 ottelua, joissa hän viimeisteli yhteensä 12 osumaa ja antoi kuusi maalisyöttöä.
Hän on Valioliigan kaikkien aikojen maalipörssissä toisella sijalla 208 osumallaan. Tilastoa johtaa 260 maalin Alan Shearer. Rooney on tehnyt Englannin pääsarjassa seitsemän hattutemppua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset