Bundesliga
Augsburg – Leverkusen
Perjantai 26.04. klo 21:30

Perjantai-iltana voi raskaan työviikon päätteeksi suoristaa jalat ja nauttia live-urheilun ja vedonlyönnin ihanasta yhdistelmästä. Kätevästi tämä onnistuu TV:n kanssa, sillä se tarjoaa päivittäin huippu-urheilua livestriimeinä. Petsipappa on testannut TV:n, ja etenkin mobiilissa kokemus on hatunnoston arvoinen.

Muiden eurosarjojen tapaan myös Bundesligassa tahkotaan viimeisiä kierroksia. Kotijoukkue Augsburgin asema sarjan alemmassa keskikastissa näyttää suhteellisen turvatulta, mutta matemaattista varmistusta sarjapaikan uusimisesta ei vielä ole. Siihen asti toki painetaan sata lasissa. Leverkusen tarvitsee kipeästi voittoja päästäkseen ensi kaudella europeleihin. Siinä pintapuolisesti kierroksen avausmatsin lähtökohdat

Martin Schmidtin luotsaama Augsburg suorastaan murskasi surkeaa kautta pelaavan Stuttgartin viime kierroksella. Tuore manageri Schmidt on johtanut joukkueensa voittoon molemmissa valmentamissaan otteluissa. Käyrä on siis ylöspäin ja Schmidt varmasti haluaa positiivisen päätöksen sarjassa, sillä se antaa eväitä ensi kaudelle.

Leverkusen sai huonon jaksonsa katki ja on ottanut kaksi voittoa putkeen. Huomattavaa on, että Peter Boszin joukkio on voittanut sarjan huonoimpiin kuuluvat Stuttgartin ja Nürnbergin, joten vielä ei lääketehtaalla kannata heitellä hattuja ilmaan. Suomen maajoukkuevahti Lukas Hradeckyllä ja Leverkusenin puolustuksella riittää parannettavaa, jotta europaikkaan oikeuttava sijoitus saavutettaisiin.

Vetosuositus

Leverkusen on toki joukkueista laadukkaampi ja huippumotivoituneena voittaa tämän ottelun vieraissakin noin kerran kahdesta. Kerroinasettelu kuitenkin puoltaa Augsburgin pelaamista, joten vetosuositus on Aasialainen tasoitus, Augsburg +0,5 kertoimella 2,20. Veto on siis voitollinen kotivoitolla ja tasapelillä.

Nappaa 100€ riskitön veto ja tienaa:

1. Siirry ille TÄSTÄ.
2. Avaa pelitili ja tee talletus.
3. Lyö veto otteluun Augsburg – Leverkusen ja kohteeseen Aasialainen tasoitus, Augsburg +0,5. Jos Augsburg voittaa tai ottelu päättyy tasan, saat 220 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Leverkusen voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!

TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Bundesligan ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!

La Ligan lisäksi näet myös esimerkiksi Ranskan Ligue 1:n, La Ligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.

Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.