Entinen HJK-kassari ennustaa vaikeaa iltapuhdetta entiselle seuralleen: ”Jotenkin näen Valencicin tekevän tänään maalin”
Kuva: Juha Tamminen
Tällä kaudella europeleissä pelaavat suomalaisjoukkueet aloittavat otteluruuhkien tasaamisen vuoksi kautensa Veikkausliigassa aiemmin kuin muut joukkueet. Hallitseva mestari HJK isännöi tänään, keskiviikkona, viime kauden Suomen Cupin voittanutta FC Interiä ja Kuopion Palloseura saa vieraakseen palloseurojen kohtaamisessa RoPS:n.
Aikanaan Veikkausliigassa HJK:n, RoPS:n ja KTP:n paidassa torjunut Saku-Pekka Sahlgren kertoo SuomiFutis-sivustolle oman näkemyksensä kauden 2019 suurimmasta mestarisuosikista.
– HJK. Kyllä se on valitettavasti varmaan joka vuosi näin. Cup on mennyt ihan penkin alle, mutta muista treenimatseista joukkue on saanut ihan hyviä tuloksia, Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Sandnes Ulfin riveissä torjuva kassari toteaa.
Avausottelusta Interiä vastaan Sahlgren ei odota missään nimessä ylikävelyä.
– Ei ole HJK:lle ekaan peliin helpoin tilanne, kun ei ole mennyt niin suunnitellusti. Inter on vahvistunut. Etenkin Filip Valencic on kova vahvistus. Jotenkin näen hänen tekevän tänään maalin. Kyllä Interillä pitäisi olla hyvä pakka koossa.
– En ymmärrä, miten se on ollut heillä niin vaikeaa viime vuodet. Toivon, että menisi nyt paremmin, Sahlgren jatkaa.
Sahlgrenin mukaan HJK:n kannalta oli hyvä asia, että maalivahtikaksikko Maksim Rudakov – Markus Uusitalo jatkaa tolppien välissä myös tällä kaudella. Joukkue muuttui muuten jonkin verran, joten ainakin yhdellä osa-alueella on pysyvyyttä.
– Ihan hyvin toimi heillä viime kaudella. En olisi itsekään tehnyt muutoksia.
Sarjan paras maalivahtikaksikko on kuitenkin ehkä Rovaniemellä, kun RoPS-maalia vartioivat liigassa kykynsä näyttäneet Antonio Reguero ja Damjan Siskovski.
– Reguero on todella hyvä. Hänelläkin on ollut vaivaa. RoPS tarvitsee hänet mahdollisimman nopeasti, jos haluavat alusta asti pärjätä kuten viime kaudella.
Neljättä kauttaan Norjassa pelaava maalivahti on seurannut joukkueiden pre-seasoneja, jossa RoPS ei ole vakuuttanut
– Cup on cup, mutta sen perusteella ei voi odottaa viime kauden kaltaisia suorituksia. Parantamisen varaa on paljon.
– Sama tilanne on KuPS:lla. Ollut tosi vaikeaa, vaikka heillä on hyvä nippu, jolla pitäisi pärjätä. Liigapelit ovat kuitenkin ihan eri pelejä. Ensimmäinen kierros on aina muutenkin vaikea, kun jalkoja löytyy enemmän kuin päätä. Vauhdikkaita pelejä, mutta taktisella puolella ei ole vielä timanttista, Sahlgren ennakoi sarja-avausta.
Veikkausliigan avausottelut käynnistyvät tänään, keskiviikkona, kello 18.30.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi