FC Lahden upea kiri huipentui loistavaan vaparimaaliin – KuPS menetti jo varmalta näyttäneen voiton (video)
Kuva: Juha Tamminen
KuPS suli Lahden Kisapuiston sunnuntaipäivän auringossa pahemman kerran ja hassasi jo varmalta näyttäneen voiton. Täysi pistepotti näytti sinetöidyltä jo avausjakson jälkeen, mutta kotijoukkue FC Lahti nousi toisella puoliajalla vieraiden rinnalle ja tasapeliin.
Ensimmäisellä 45-minuuttisella tahtipuikkoa heilutti maajoukkuehyökkääjä Rasmus Karjalainen, joka pääsi KuPS:n sarja-avauksesta poiketen nyt myös aloituskokoonpanoon. ”Rasse” kiitti valmentaja Jani Honkavaaraa, ja teki joukkueelleen sekä ensimmäisen että kolmannen maalin. Välissä Ville Saxman laukoi pelaajaruuhkan ja rangaistusalueen takaa vieraille taka-alanurkkaan toisen maalin.
Jo ensimmäisen kolmevarttisen aikana kentän jätti kolme loukkaantunutta pelaajaa. KuPS:lta loukkaantui hyökkääjä Lucas Rangel, ja FC Lahdelta kärkimies Erik Törnros sekä konkari Pekka Lagerblom, joka jäi pukukoppiin tauolla.
Toisella puoliajalla kotijoukkue Lahti suoritti mahtavan kirin. Ensin Matti Klinga aavisti hyvin Luis Carlos Murillon harhasyötön ja ohitti komealla kudilla maalivahti Otso Virtasen. Vain kaksi minuuttia myöhemmin, 61. minuutilla, Lahti iski toistamiseen. Pallo pomppi maalinedusruuhkassa Jasin Assehnounilla, joka tykitti maalin kattoon veikkausliigauransa avausmaalin.
Kotiyleisön ja -joukkueen toiveet olivat heränneet, ja nousu huipentui 86. minuutilla. Lahti sai vapaapotkun hyvästä paikasta, ja erikoistilannespesialisti Josu ampui vaparin komeasti muurin yli ylänurkkaan. Näin KuPS oli menettänyt toistamiseen saman viikon aikana johtoasemansa, sillä keskiviikkona KuPS:n 2-1 -johto kuihtui lisäajalla RoPS:n tasoitukseen. Tänään pisteet jaettiin siis maalein 3-3.
Mikä laukaus! Josun maailmanluokan vapaapotkumaali kruunasi @FCLahti1996 kirin! #Ruutu #Veikkausliiga #FCLahti #KuPS
Kisapuisto räjähtää huutoon! Josulta upea vapaapotku ja peli on 3-3! #LAHKUPS #FCLahti #Veikkausliiga
86'
MAAAAALIIII! JOSU 3-3! #LAHKUPS
Lahti on juuri niin huono kuin osasi odottaakin. Eiköhän Rasse paina vielä kolmannen tokaan jaksoon.
#FCLahti #Veikkausliiga #KuPS
#FCLahti #Veikkausliiga #KuPS
#KuPS #Veikkausliiga
#FCLahti oli eräiden mielestä putoajasuosikki ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta toisaalta #KuPS oli mestarisuosikki tammikuussa. Tilanteet muuttuvat #LAHKUPS #Veikkausliiga
Maalin johto 93 minuutin kohdalla. Kolmen maalin johto puoliajalla. Lopputuloksena 2p. Ei löydy sanoja. #kups #veikkausliiga
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta