Filip Valencicin maaliputken jatkuminen ei riittänyt Interille – Lahden teinihyökkääjä jallitti uran esikoismaalillaan
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin tähtipelaajan Filip Valencicin maalivire jatkui Lahdessa. Turkulaiset tasasivat pisteet FC Lahden kanssa 1-1-lukemin.
Valencic iski kauden neljännen maalinsa ottelun 17. minuutilla. Pekka Lagerblom antoi liikaa tilaa ja slovenialainen pääsi murtautumaan vasemmalta laidalta. Tarkka viimeistely pienestä kulmasta ja alanurkka heilahti.
Lahti sai iskettyä tasoituksen aivan ottelun loppuhetkillä pitkän painostuksen päätteeksi. Henrik Moisander rähmäsi keskityspallon pudottaen sen maalin edustalle. Näin Tomi Kult pääsi sijoittamaan vapaana irtopallon sisään Inter-vahdin haarojen välistä.
18-vuotiaalle Kultille osuma oli veikkausliigauran ensimmäinen.
Inter sai vielä lisäajalla loistotilaisuuden palata johtoon. Maalivahti Patrick Rakovsky pelasti isännät ja pysäytti käsivarrellaan Interin yrityksen lähietäisyydeltä, jonka jälkeen pallo jäi vielä elämään maaliviivalle. Inter ei kuitenkaan tästä enää laukausta saanut aikaiseksi ennen kuin Mikko Hauhia siivosi pallon pois.
Inter on sarjassa neljän ottelun jälkeen neljässä pisteessä kuudentena. Kolmantena majailevalla Lahdella on piste enemmän kasassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa