Hanskat naulaan – Pikkuhuuhkajien EM-karsinnan sankarille riitti: ”Matka on ollut aikamoinen”
Pitkän ja komean pelaajauran tehnyt maalivahti Tomi Maanoja on ilmoittanut lopettavansa pelaamisen huipputasolla. 32-vuotias Maanoja tiedotti asiasta Facebookissa ja Instagram-kuvassaan, jossa hän löi kirjaimellisesti hanskat naulaan.
Monet suomalaiset jalkapallon ystävät saattavat muistaa Maanojan kaikkein parhaiten syksyltä 2008, ja voitokkaasta alle 21-vuotiaiden EM-karsintojen ratkaisuottelusta Itävaltaa vastaan. Maanoja loisti rangaistuspotkukilpailussa torjunnoillaan, tuuletti raivokkaasti ja Suomi selviytyi mukaan Ruotsissa pelattuihin kisoihin. Itse EM-kisat jäivät Maanojalta valitettavasti silmään sääriluun katkettua alkuvuodesta 2009.
Maanoja käväisi pelaamassa ruotsalaisessa AIK:ssa ja norjalaisessa Sandefjordissa, mutta valtaosan urastaan hän pelasi Veikkausliigassa. Pelejä Veikkausliigassa tuli Hongassa, RoPS:ssa, KuPS:ssa, FC Lahdessa ja viimeksi HIFK:ssa kaikkiaan 188 ottelun verran. Viime kaudella ”Psyko” oli nostamassa HIFK:ta Ykkösestä takaisin Veikkausliigaan.
Maanojan parhaiksi saavutuksiksi jäivät – EM-kisapaikan ratkaisseen sankaruuden ohella – Ruotsin tuplamestaruus AIK:ssa (joskaan Maanoja ei kauden aikana jalkavammansa takia pelannut) sekä Suomen Cupin voitto RoPS:ssa. A-maaotteluita hän pelasi yhden, alkuvuodesta 2009 ystävyysottelussa Japania vastaan.
Facebookissa julkaisemassaan jäähyväiskirjeessä 196-senttinen Maanoja kiittelee uransa aikaisia valmentajia ja muita vaikuttajia, ja ennen kaikkea tietysti perhettään.
– Matka on ollut aikamoinen, täynnä oikeastaan ihan kaikkea. Ne kokemukset, joita olen saanut takataskuuni, ovat jotain, mitä on vaikea löytää muualta, Maanoja kirjoitti.
Maanoja jatkaa työelämässä ruotsin kielen opettajana.
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!