Pohjalainen: Viime kausi maaleitta, nyt tavoitteena 20 osumaa Veikkausliigassa – ”Parhaat tulokseni kuntotesteistä”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura selvitti jo tiensä Suomen Cupin välieriin, ja lähtee hyvällä itseluottamuksella tavoittelemaan menestystä myös Veikkausliigassa. Katseet kääntyvät ennen muuta kokeneeseen jamaikalaishyökkääjään Steven Morrisseyyn, joka teki cupin puolivälierävoitossa (2-1) Interiä vastaan maalin ja syötti toisen. Jo neljä maalia tehnyt Morrissey on cupin maalitilastossa toisena Filip Valencicin jälkeen.
32-vuotias Morrissey on pelannut VPS:ssä jo vuodesta 2011 lähtien. Kymmenen maalin rajapyykin hän on ylittänyt Veikkausliigassa kerran, kun kaudella 2012 syntyi 15 maalia. Viime kaudella Morrissey jäi kokonaan maaleitta, kun pelitkin pääsivät alkamaan jalkavamman vuoksi vasta heinäkuussa. Siitä huolimatta 169-senttinen hyökkääjä on ilmoittanut Pohjalaisen mukaan tavoitteekseen 20 maalin kauden (Pohjalaisen koko juttu löytyy tämän linkin takaa).
20 maalin tavoite on kivikova, sillä rajapyykkiin on yltänyt kuluvan vuosikymmenen aikana vain kaksi pelaajaa – Timo Furuholm vuonna 2011 ja Klauss viime kaudella – ja lisäksi sarjan ottelumäärä on pudonnut viime kaudesta.
Lue myös TOP 5 -ehdokkaamme Veikkausliigan maalikuninkaiksi.
– Muutamat viime vuodet olen ollut todella hyvässä kunnossa talvella, mutta sitten on tullut aina joku loukkaantuminen ennen kauden alkua, Morrissey sanoo haastattelussa.
– Viime vuonna loukkaannuin viikko ennen sarjan alkua. Nyt pidän sormet ristissä, jatkan harjoittelua ja toivon, ettei mitään satu.
[readmore from=Morrissey-Steven]
– Pari viime vuotta olen harjoitellut todella hyvin, kun olen mennyt takaisin Jamaikalle. Kuntotesteistä sain nyt parhaat tulokseni, hyökkääjä lisää.
Pelaamista Morrissey aikoo jatkaa vielä ainakin pari vuotta.
– Niin kauan kuin pysyn kunnossa. Pari vuotta olen pyrkinyt olemaan niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista. Nyt tuntuu todella hyvältä.
Lähde: Veikkausliiga
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”