Roman Eremenkolla onnistunut ilta Venäjän cupissa – maali ja hankittu pilkku

Huuhkajien ensimmäisestä EM-karsintaryhmästä loukkaantumisen takia sivussa ollut Roman Eremenko oli keskiviikkona hyvällä pelipäällä Venäjän cupin välierien ensimmäisessä osaottelussa.
FK Rostovia edustava Eremenko, 32, teki 50. minuutilla avausmaalin 2-2-tasapeliin päättyneessä vierasottelussa Moskovan Lokomotivia vastaan. Lokomotivin maalivahti Guilherme torjui ensin Ivelin Popovin yrityksen, mutta Eremenko oli ensimmäisenä irtopallossa ja laukoi pelivälineen verkkoon.
Lokomotiv tuli noin varttia myöhemmin tasoihin Aleksei Miranchukin osumalla.
Rostov sai pilkun, kun Eremenkoa rikottiin rangaistusalueella pallontavoittelutilanteessa. Tilanne tarkistettiin videolta, mutta lopulta Popov pääsi tasoittamaan ottelun 11 metristä, kun kellossa oli 84 minuuttia.
Vieraiden harmiksi Lokomotiv tuli vielä tasoihin Ivan Novoseltsevin omalla maalilla.
Moskovan Lokomotiv ja FK Rostov kohtaavat välierien toisessa osaottelussa 15. toukokuuta. Toinen välieräpari pelataan FK Ural Ekaterinburgin ja Arsenal Tulan välillä. Ural Ekaterinburg voitti keskiviikkona ensimmäisen kohtaamisen kotonaan 1-0.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan