Saksan Cupia tänään ilmaiskanavalla – johdattaako Niklas Moisander joukkonsa kohti europelejä?
Kuva: Getty Images
Yle näyttää keskiviikkoiltana mielenkiintoisen kamppailun TV2:ssa, kun Saksan Cupin välieräpaikasta taistelevat Schalke ja Werder Bremen. Ottelulähetys alkaa kello 21.30, ja itse peli 15 minuuttia myöhemmin. Peli on nähtävissä myös Viasatin kanavilla ja Viaplayssa.
Schalke on pelannut Bundesliigassa alakanttiin, ja on sarjassa viidenneksi viimeisenä. Werder Bremen on puolestaan sijalla kuusi, ja taistelee europelipaikoista myös sarjan puolella.
Bremenin joukkueessa saatetaan nähdä Huuhkajien entinen kapteeni Niklas Moisander. 33-vuotias toppari kuuluu vihreäpaitojen ehdottomiin luottomiehiin ja koko tämänkin kauden suurimpiin onnistujiin. Moisanderin pelikunto on kuitenkin pieni arvoitus, sillä hän loukkaantui lauantain sarjaottelussa Mainzia vastaan.
Suomalainen sai tällin polveensa ja tuli vaihtoon ennen puolen tunnin täyttymistä. Moisander harjoitteli tiistaina kevennetysti, mutta hänen pelaamisensa Schalkea vastaan lienee silti hyvin mahdollista. Ainakaan Bremenin otteluennakossa puolustajaa ei listata poissaolevien joukkoon.
Illan ensimmäinen puolivälierä pelataan jo 19.30 Allianz-Arenalla, kun Bayern München isännöi kakkosbundesliigan Heidenheimia. Ensimmäiset kaksi välieräpaikkaa jaettiin jo tiistaina. Hamburger SV kukisti Pierre-Michel Lasoggan kahdella maalilla Paderbornin vieraissa 2-0 ja eteni välieriin ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen.
For the first time in
years, @HSV_English are in the #DFBPokal semi-finals.
Is this Die Rothosen's year?
Is this Die Rothosen's year?
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
