Saksan maajoukkuehyökkääjä vaihtanee seuraa kesällä – ei allekirjoita jatkodiiliä
Saksan maajoukkuehyökkääjää Timo Werner on ilmoittanut RB Leipzigille, ettei aio jatkaa sopimustaan, kertoo seuran toimitusjohtaja Oliver Mintzlaff Sky Germanyn haastattelussa.
Wernerin, 23, sopimus päättyy ensi kauden jälkeen. Hän siirtyi Leipzigiin vuonna 2016 Stuttgartista ja on tehnyt seuralle 108 ottelussa yhteensä 60 maalia.
[readmore from=Werner-Timo]
– Olemme tehneet selväksi, että haluamme hänen allekirjoittavan jatkosopimuksen, mutta hän on ilmoittanut meille, että jättäisi sen mieluummin tekemättä, kommentoi Mintzlaff.
Leipzig-pomo on aiemmin antanut ymmärtää, että seura myy Wernerin mieluummin tulevana kesänä kuin antaa hänen lähteä ilmaiseksi ensi kauden jälkeen.
Werner on ollut siirtohuhuissa pitkään yhdistettynä Saksan suurseuroihin Bayern Müncheniin ja Borussia Dortmundiin sekä muihin huippujoukkueisiin Euroopassa.
Bild kertoi maaliskuussa, että Leipzig haluaisi hänestä 60 miljoonaa euroa, mutta hyökkääjän sopimustilanne saattaa laskea hintaa. Saksalaislehti kertoi tuolloin, että Leipzig on uhannut Werneriä koko kauden mittaisella penkkikomennuksella, jos jatkosopimusta tai siirtoa muualle ei synny.
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Venezia lähellä nousukarsintafinaalia
- Cesc Fàbregas haluaisi valmentaa ensi kaudella Serie A:ssa: ”Katsotaan, miten käy…”
- Virallista: HJK ilmoitti tutun mestariluotsin paluusta
- HS: HJK antoi myös toiset isot potkut!
- Aitio: HJK:n päävalmentaja vaihtuu
- Suurseuran 10-vuotinen mestaruusputki katkaistiin
- Pep Guardiolalta vihje tulevaisuudesta Manchester Cityn historiallisen mestaruuden jälkeen
- Ei Kylian Mbappéa kauden viimeisessä sarjapelissä
- Kaan Kairinen juhlii jälleen mestaruutta
- Zinédine Zidane edelleen ehdolla jättipestiin
- Aitio: HJK:n päävalmentaja vaihtuu
- Zinédine Zidane edelleen ehdolla jättipestiin
- Suurseuran 10-vuotinen mestaruusputki katkaistiin
- Pep Guardiolalta vihje tulevaisuudesta Manchester Cityn historiallisen mestaruuden jälkeen
- HS: HJK antoi myös toiset isot potkut!
- Lukas Hradeckyn vastustajalle musertava takaisku eurofinaaliin – ”Suurin painajainen”
- Xabi Alonso haluaa vielä kaksi pokaalia: ”Seuraava viikko on ainutlaatuinen”
- Ei Kylian Mbappéa kauden viimeisessä sarjapelissä
- Supertähden loukkaantuminen asettaa Englannille suuria huolia ennen EM-kisoja
- Virallista: HJK ilmoitti tutun mestariluotsin paluusta