10 maalia Kreikassa tykittänyt suomalaishyökkääjä palaa lainapestiltään takaisin
Kuva: Juha Tamminen
Kreikan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Kissamikosissa, viime kauden pelannut Roope Riski on jättänyt seuran ja palaa takaisin emoseuransa St. Pöltenin riveihin.
Riski pelasi Kreikassa lainalla. Hyökkääjä iski sarjassa 22 ottelussa seitsemän maalia, joiden lisäksi osumia tuli kolme Kreikan cupissa. Riskillä on voimassa oleva sopimus itävaltalaisen St. Pöltenin kanssa myös ensi kaudesta.
Kissamikos sijoittui Kreikan divarissa lopulta kuudenneksi. Riski sai peliaikaa kohtalaisesti Kissamikosin riveissä.
Riskin oikeudet omistava St. Pölten on ennen viimeistä kierrosta Itävallan pääsarjan ylemmässä jatkosarjassa kuudentena. Nähtäväksi jää, minkälaisen roolin Riski mahdollisesti saa ensi kaudella Itävallassa vai viekö tie jälleen lainalle jonnekin muualle.
Riski pelasi vielä kaudella 2016 SJK:n riveissä voittaen Veikkausliigan maalikuninkuuden 17 osumallaan. Kaudella 2015 Riski tuli kesken kauden Seinäjoelle ja teki tärkeitä osumia, kun SJK juhli seurahistorian ensimmäistä ja tähän asti viimeistä suomenmestaruuttaan. Riski on pelannut urallaan myös A-maajoukkueessa viisi ottelua. Edellisen kerran Riski nähtiin Huuhkajissa joulukuussa 2016, kun hän oli vaihtopenkillä Ukrainaa vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa