Bayern München etsii kakkoshyökkääjää – kilpailija luopui leikistä poliisikulujen takia?
Kuva: Getty Images
Seitsemännen perättäisen bundesliigamestaruutensa voittanut Bayern München on vahvistamassa joukkuettaan monella rintamalla. Suurin prioriteetti ei varmasti ole kärkimiehen hankinta, sillä Robert Lewandowskissa Bayernilla on hallussaan yksi maailman parhaista ”yseistä”. Puolalainenkin kaipaa silti joskus huilia, ja siksi Bayern etsii Sport1:n mukaan kakkoskärkeä.
Saksalaislehden mukaan yksi ehdokaslistalla oleva nimi on Werder Bremenin kapteeni Max Kruse. 31-vuotiaan Krusen sopimus päättyi tähän kauteen, ja hän on saatavilla ilman siirtokorvausta.
Max Kruse teki Bremenille tällä kaudella 36 ottelussa 12 maalia ja antoi 14 maalisyöttöä. Tehot osoittavat, että hyökkääjällä on annettavaa huipputasolla.
Sport1 kertoo, että Kruse etsii seuraa, jossa ”kokonaispaketti” täsmää. Joukkueen tavoitteiden, valmentajan ja kaupungin täytyy olla mieluisia, ja lisäksi hän odottaa saavansa useiden miljoonien arvoisen palkkatarjouksen. Sopimus kun on epäilemättä yksi Krusen viimeisistä, ellei viimeinen.
Rahaa Bayernilla piisaa, mutta Sport1 epäilee silti, onko Bayern valmis maksamaan Lewandowskin varamiehelle jättipalkkaa? Konkreettisia neuvotteluja Krusen kanssa ei tiettävästi ole vielä käyty, sillä Bayernin ehdokaslistoilla on muitakin hyökkääjiä.
Lehden kertoman mukaan Krusesta on kiinnostunut myös yksi Valioliigan huippuseuroista. Tämän uskotaan olevan Jürgen Kloppin valmentama Liverpool.
Mielenkiintoista Krusen tulevaisuuden suhteen on sekin, miksei Werder Bremen pysty tarjoamaan avainpelaajalleen jatkosopimusta. Werder Bremenin puheenjohtaja Hubertus Hess-Grunewald vieritti nimittäin jo huhtikuun alussa syyn Krusesta luopumiseen Saksassa tehdylle poliittiselle päätökselle.
[readmore from=Bayern-München]
Saksan liittovaltion hallinto-oikeudessa päätettiin maaliskuun lopussa, että bundesliigaseurojen täytyy osallistua ”korkean riskin otteluista” aiheutuviin ylimääräisiin kuluihin. Hess-Grunewaldin mukaan nämä kulut ovat Bremenille liikaa, ja siksi Kruselle ei kenties voida tarjota jatkoa.
– Meidän täytyy harkita Max Krusen jatkosopimuksesta luopumista, jotta voimme maksaa nämä kulut, Hess-Grunewald totesi keväällä NDR:n televisiohaastattelussa.
Bremenin osavaltion valitus kasvaneista turvallisuuskustannuksista kohdistui alunperin liigaorganisaatiota kohtaan, mutta DFL päätti välittää laskun eteenpäin Werder Bremenille. Transfermarktin mukaan Werder Bremenin maksettavaksi lankeaa vuositasoilla noin 1-2 miljoonan euron lisäkulut korkean riskin otteluiden turvallisuusjärjestelyistä.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Lionel Messi jatkaa uskomattomassa vireessä
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Maalinteon kanssa tuskaileva Toni Koskelan Kalmar vaikeassa tilanteessa – hävisi sarjajumbolle
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Leo Walta täysin ulkona
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- IS: Veikkausliigan nimi vaihtuu
- Yle: Ilveksen huippulupaus Englantiin – tässä on uusi seura
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Toni Koskela menettää avainpelaajansa Allsvenskanin ennätyskaupassa – siirtyy Jani Honkavaaran alaisuuteen
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- MTV: AC Oulun kärkimies Belgian pääsarjaan
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma