HIFK vahvisti brassihankinnan sopimuksen – pelasi muutama vuosi sitten poikien MM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Kerroimme torstaina, että HIFK on vahvistamassa kokoonpanoaan brasilialaisella Luis Henrique Farinhas Taffnerilla. Ensimmäisenä hankinnasta kertoi Suomessa MTV.
Perjantaina myös HIFK vahvisti huhutun hankinnan. Sopimuksen kestoa tai muita yksityiskohtia seuran tiedotteessa ei kuitenkaan kerrota.
21-vuotias hyökkääjä on pelannut aiemmin muun muassa Brasilian pääsarjan Botafogossa ja Portugalin pääsarjan CD Feirensessä. Minuutteja Brasilian pääsarjassa on kertynyt Transfermarktin mukaan 122 ja Portugalin pääsarjassa 44.
184-senttinen Luis Henrique pelasi vuonna 2015 isossa roolissa Brasilian alle 17-vuotiaiden MM-kisajoukkueessa, joten pelaajan lahjat on nähty jo varhain. Kisoissa hän otti mittaa muun muassa Liverpoolin tähtipelaaja Trent Alexander-Arnoldista, ja pelikaverina oli muun muassa Real Madridiin kesällä siirtyvä toppari Edér Militão.
Henriquen seuravalintaan vaikutti myös tuoreen seuratoverin, maanmies Torón positiivinen palauta HIFK:sta.
– Toró kertoi minulle, että HIFK on hyvässä nousussa oleva seura, ja että heillä on koko sarjan parhaat fanit. Hyvä tunnelma saa minutkin pelaamaan parhaimmillani, joten odotan sitä innolla. Se motivoi minua tulemaan tänne, Luis Henrique sanoo HIFK:n tiedotteessa.
– Tällä hetkellä haluan vain päästä pelaamaan ja auttamaan joukkuetta nousemaan sen ansaitsemalle tasolle tekemällä sitä mitä parhaiten teen eli maaleja. Uskon, että meillä on yhdessä hyvä kausi edessä.
Urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kuvaili tulokasta seuraavasti:
– Luís Henrique on hyökkääjä, jonka vahvuudet ovat rangaistusalueella. Hän on aktiivisesti juoksuja maalintekoalueella tekevää pelaajatyyppiä, joka lisäksi on hyvä toteuttamaan valmennuksen suosimaa prässipeliä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen