Kitkaa rattaissa? Mitä HJK-hankinnan tyly some-päivitys merkitsee?
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan mestaruutta puolustava HJK pelasi tiistaina jo kuudennen perättäisen voitottoman ottelunsa. Moisia sarjoja ei Klubin lähihistoriasta kovin runsaasti löydy. VPS:n vieraana Vaasassa otteet näyttivät jo paremmilta, mutta tuloksena oli lopulta kuitenkin vain yksi piste Vepsun lisäajan dramaattisen tasoitusmaalin myötä (lue ottelusta lisää).
Rauhattomuus on lisääntynyt kannattajien keskuudessa, ja HJK:n täksi kaudeksi lainaaman venäläishyökkääjän Ivan Tarasovin some-päivitys saa miettimään, onko myös joukkueen sisällä kitkaa? Zenitistä lainattu nuorukainen latasi Instagramiin kuvan itsestään istumassa lukkojen takana, ja lisäsi kuvatekstiksi: ”Istun häkissä”.
Kuva teksteineen jättää paljon tulkinnanvaraa, mutta sekin lienee yksi mahdollisuus, että Tarasov purki siten tyytymättömyyttään vähäiseen peliaikaansa. Harjoituskaudella edukseen esiintynyt Tarasov vietti Vaasassa jälleen koko ottelun vaihtopenkillä. Sarjakauden alla Tarasov teki kaksi maalia pelissä Allsvenskanin Hammarbytä vastaan. [readmore from=HJK] Kaiken kaikkiaan 19-vuotias Tarasov on pelannut HJK:n kahdeksassa veikkausliigaottelussa toistaiseksi vain 69 minuuttia. Avauskokoonpanossa hän ei ole ollut kertaakaan. Jonkinlaisesta koirankopituksesta voi siis ainakin spekuloida. HJK on tehnyt kahdeksassa ottelussaan vain seitsemän maalia. Ainoa yli yhteen maaliin pystynyt pelaaja on kaksi maalia viimeistellyt Evans Mensah, jonka maaleilla HJK voitti Interin sarja-avauksessa 2-1. Muun muassa Marco Bueno ja Eetu Vertainen ovat edelleen maaleitta.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso: Jardell Kanga iski komean maalin Motherwell-debyytissään
- Aftonbladet: Leo Walta siirtymässä MLS:ään
- Lukas Hradecky nollasi Marseillen – AS Monaco nousi Ligue 1:n kärkipaikalle
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Jysähtääkö Valioliigassa pian 100 miljoonan euron jättikauppa? Liverpool ja Manchester City neuvottelevat maajoukkuetähdestä
- Lionel Messi jatkaa uskomattomassa vireessä
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Entisen Ballon d’Or -voittajan sopimus ollaan purkamassa – tilalle tuotiin nuorempi hyökkääjä
- Siirtosaaga maaliin – Djurgården maksoi viidennen sarjatason pelaajasta kaksi miljoonaa euroa
- Arsenal myymässä entisen huippupelaajan Barcelonaan – yllättävän pieni siirtosumma
- Otto Ruoppi debytoi Saksan Bundesliigassa
- Katso: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame iski maalin Tukholman derbyssä
- Yle: Ilveksen huippulupaus Englantiin – tässä on uusi seura
- Adam Marhiev iski kaksi maalia Saksassa!
- Katso: KuPSin Konferenssiliigan otteluohjelma julkaistu
- Toni Koskela menettää avainpelaajansa Allsvenskanin ennätyskaupassa – siirtyy Jani Honkavaaran alaisuuteen
- Leo Walta täysin ulkona