Bayern München hyvästeli Mestarien liigan jo alkukeväästä, mutta sillä on edelleen mahdollisuus tuplamestaruuteen. Bundesliigamestaruus ratkaistaan lauantaina, ja ennen päätöskierrosta Bayernilla on kahden pisteen etumatka Borussia Dortmundiin. Cup-finaalissa Bayern kohtaa viikkoa myöhemmin RB Leipzigin.

Vaikka menestystä tulisikin, on valmentaja Niko Kovacin asema kyseenalaistettu koko kauden ajan. Saksalaissivusto Spox meneekin jo niin pitkälle, että sen mukaan Kovacin erottamisesta on päätetty. Entistä Kroatian maajoukkuepelaajaa ei pelastaisi edes tuplamestaruus.

Kovacin asemasta on kyselty viime viikkoina Bayern-johdolta usein, mutta täyttä tukea ei valmentajalle ole mediassa annettu. Viimeksi viime viikonloppuna urheilujohtaja Hasan Salihamidzic nikotteli vastauksensa kanssa. Salihamidzic itse sanoi uskovansa Kovaciin, mutta yleistä tietoa on, että Bayernissa päätöksiä tehdään troikkana yhdessä seurapomo Uli Hoeneßin ja johtokunnan puheenjohtaja Karl-Heinz Rummeniggen kanssa.

Spoxin mukaan Kovacin lähdöstä tullaan tiedottamaan aikaisintaan cup-finaalin jälkeen. Bayern-johto ei kuitenkaan sivustolle väittämiä halunnut kommentoida.

Kovacin väitetään menettäneen paitsi seurajohdon luottamuksen, myös pukukopin kunnioituksen. Useiden Bayernin runkopelaajien kerrotaan kritisoivan Kovacin vetämiä harjoituksia. Treenien kerrotaan olevan liian yksitoikkoisia eivätkä pelaajat opi niissä tarpeeksi. Myös Kovacin taktista osaamista on Spoxin mukaan arvosteltu.

Kovac sataa puolustukseen ja luottaa hyökkäyspäässä pelaajien henkilökohtaiseen taitoon. Taktista reagointikykyä ei kuitenkaan löydy tarpeeksi, ja siitä Kovac saikin kuulla Bayernin pudottua Mestarien liigan neljännesvälierissä Liverpoolille. Sapiskaa tuli jälleen viime lauantaina, kun Bayern jäi Nürnbergin kanssa 1-1 -tasapeliin.

[readmore from=Bayern-München]

Sivusto nimeää Kovacille myös kaksi seuraajaehdokasta. Ykkössuosikkina pestiin pidetään hollantilaista Mark van Bommelia, joka pelasi Bayernissa vuosina 2006-2011. Tällä kaudella Van Bommel valmensi PSV Eindhovenin Eredivisien kakkoseksi.

Toisena vaihtoehtona esille nostetaan Eredivisien mestarin Ajaxin luotsi Erik ten Hag, joka sai tänä keväänä kokemusta myös Mestarien liigan välieristä. Ten Hag valmensi vuosina 2013-2015 Bayern Münchenin reservijoukkuetta. Katseet tuntuvat siis käännetyn tulppaanimaa Hollannin suuntaan, joskin kolmantena ehdokkaana mainitaan vielä espanjalaisen Julen Lopeteguin nimi.