LK: PS Kemi Oy:n velkamäärä lähes 700 000 euroa
Kuva: Juha Tamminen
Maaliskuussa konkurssiin asetetun PS Kemi Oy:n velkamäärä nousi kaikkiaan 691 645 euroon, kertoo Lapin Kansa. Varoja konkurssipesällä on neljä euroa.
– Yli puolet tuosta velkasummasta eli 367 000 euroa on toimintaa rahoittaneiden yksittäisten henkilöiden saatavia. Verohallinnon saatavat ovat noin 100 000 euroa ja palkkavelkoja on noin 80 000 euroa, kertoo pesäluettelon ja velallisselvityksen tehnyt pesänhoitaja, asianajaja Aimo Tervahauta Lapin Kansalle.
– Seuraava vaihe asian käsittelyssä on se, että tulen esittämään konkurssiasiamiehelle ja suurimmille velkojille konkurssin raukeamista varojen puutteen takia.
PS Kemin kaudet Veikkausliigassa olivat taistelua niin taloudellisesti kuin urheilullisestikin. Ensimmäisellä pääsarjakaudellaan PS Kemi sijoittui yhdeksänneksi jättäen taakseen HIFK:n, FC Interin ja omista vaikeuksistaan kärsineen jumbojoukkueen PK-35 Vantaan. Kaudella 2017 Kemi tuli 10. sijalle ja vältti karsinnat kolmen pisteen turvin. Viime vuonna PS Kemi keräsi 33 ottelusta 24 pistettä ja jäi Veikkausliigassa viimeiseksi.
Ensimmäisen liigakauden tilikauden tappiollinen tulos oli 270 000 euroa ja toisen runsaat 300 000 euroa.
PS Kemi luopui Ykkösen sarjapaikastaan marraskuussa ja Kakkosen sarjapaikastaan helmikuussa, jolloin ilmoitettiin myös PS Kemi Oy:n toiminnan lopettamisesta.
LUE MYÖS: Yle: Kemin uudelle futisseuralle ulkomainen osaomistaja – nimivalinta herättää lähinnä hilpeyttä
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan