Robin Lod puhui vaikeasta kaudestaan: ”Pystyn parempaan ja haluan pelata”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien Robin Lod siirtyi Espanjan toisella sarjatasolla pelaavaan Sporting Gijóniin suurin odotuksin. Odotukset eivät ole kuitenkaan täyttyneet, sen paremmin joukkueen osalta kuin henkilökohtaisestikaan.
Kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä Sporting on Segundassa sijalla kymmenen. Nousuhaaveet ovat käytännössä jo haihtuneet ilmaan. Lod on pelannut kauden aikana yhteensä 23 ottelua. Näissä hän on tehnyt neljä maalia ja antanut kolme maalisyöttöä. Täysiä 90-minuuttisia Lod on pelannut vain kolme, ja Sportingin aloituskokoonpanossa hän on ollut yhteensä 15 kertaa.
Nyt 25-vuotias Lod on puhunut kautensa sujumisesta espanjalaiselle COPE-radiokanavalle. Ensimmäistä kauttaan Espanjassa pelaava keskikenttäpelaaja antoi haastattelunsa espanjaksi.
– Vaikka teinkin edellisessä ottelussa kaksi maalia, on minullekin vaikeaa, kun joukkue ei voita, Lod myönsi.
– Monet meistä ovat pettyneitä kauteen, koska emme pelaa sarjan kärkisijoista. Kausi on ollut vaikea sekä minulle että koko joukkueelle. Minulla oli kaksi loukkaantumista, enkä ole muutenkaan saanut missään vaiheessa pelata jatkuvasti.
Lodin osalta on alkanut liikkua siirtohuhuja espanjalaismediassa, mutta suomalainen itse olisi halukas Sportingissa jatkamaan. Kunhan vain vastuuta heruu.
– Haluan antaa parastani kaikissa otteluissa. Olen täällä vielä vuoden ja pystyn paljon parempaan. Haluan kuitenkin pelata, kuten kaikki pelaajat haluavat, Lod sanoo.
– Jatkoa katsomme kauden jälkeen. Nyt ajattelen vain tulevia otteluita.
Gijónissa viihtymisestä jatko ei jää kiinni, mutta valmentajalta olisi syytä tulla runsaammin minuutteja.
[readmore from=Lod-Robin]
– Minä ja perheeni viihdymme hyvin täällä. Luulen, että kaikille pelaajille on tärkeää tietää, että valmentaja luottaa sinuun.
– Tämä on iso seura, jolla on hienot perinteet. Tämän seuran täytyy pelata pääsarjassa, ja olisi hienoa voida auttaa tätä joukkuetta.
– En ole katunut Sportingiin siirtymistäni missään vaiheessa kautta. Halusin todella tulla tänne ja haluan pelata niin hyvin kuin osaan, Lod päättää.
Lodin viime viikon kaksi maalia poikivat suomalaiselle ehdokkuuden Segundan viikon pelaajaksi.
¡Vota al mejor jugador de la jornada 39 en #LaLiga123!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Tommi Pikkarainen kertoi miten Ghanan maajoukkuepelaaja päätyi VPS:ään
- Didier Deschamps paljasti – Kylian Mbappéa jouduttiin suojelemaan tulisessa MM-ottelussa
- LIVESEURANTA: Brasilia kohtaa huimassa ottelussa Norjan!
- Zlatan Ibrahimović MM-neljännesvälierästä: ”Olisin ottanut neljä punaista korttia”
- MTV:n selostaja hämmästeli MM-neljännesvälierän tuomarilinjaa: ”Tällaista ei ole nähty vuosiin”
- Ranskan MM-tähti kritisoi neljännesvälierien tuomaritoimintaa – ”30 rikettä ilman varoitusta”
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat MM-vastustajasta – ”He eivät pelanneet jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin