Serie A huipentui sunnuntaina – Atalantan sensaatio on totta, viimeinen putoaja selvisi vasta 99 minuutin jälkeen
Kuva: Getty Images
Italian Serie A huipentui sunnuntaina sarjan päätöspäivään, johon lähdettiin kutkuttavista asetelmista.
Neljän parhaan joukkoon eli ensi kauden Mestarien liigaan oli kierrokselle lähdettäessä tarjolla vielä kaksi paikkaa, ja viimeinen putoajakin oli vielä selvittämättä.
Juventus varmisti mestaruutensa jo huhtikuussa, eikä Napolikaan voinut enää tippua toiselta sijalta.
Paikkaa Mestarien liigaan tavoittelivat sunnuntaina vielä Atalanta, Internazionale, AC Milan ja AS Roma. Niistä jokainen voitti oman ottelunsa, joten järjestys säilyi samana kuin kierrokselle lähdettäessäkin.
Atalanta säilytti kolmannen sijansa ja pelaa siten ensi kaudella ensimmäistä kertaa historiansa aikana Mestarien liigassa. Sen seuraksi Mestarien liigaan lähtee neljänneksi sijoittunut Inter.
AC Milan tuli viidenneksi, joten se pelaa ensi kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa, Roma aloittaa europelinsä Eurooppa-liigan karsinnoista.
Myös Lazio pelaa ensi kaudella Eurooppa-liigan lohkovaiheessa voitettuaan aiemmin tässä kuussa Italian cupin.
Sunnuntaina riitti jännitettävää myös sarjan häntäpäässä. Perparim Hetemaj’n edustaman Chievon, ja Frosinonen putoaminen oli varmaa jo aiemmin. Putoamisuhan alla olivat sunnuntaina vielä Fiorentina, Udinese, Empoli ja Genoa, joka lähti kierrokselle putoamisviivan alapuolelta.
Fiorentina ja Genoa pelasivat keskenään tasapelin, mikä merkitsi sitä, että Genoa ohitti viimeisellä mahdollisella hetkellä Empolin, joka taipui tappioon ja jäi sarjassa kolmanneksi viimeiseksi. Interin ja Empolin välisessä ottelussa pelattiin yhdeksän minuuttia lisäaikaa. Jos Empoli olisi tasoittanut, se olisi säilyttänyt sarjapaikkansa ja Inter olisi pudonnut neljän parhaan joukosta.
Udinese voitti sunnuntaina oman ottelunsa ja harppasi taulukossa neljä pykälää ylemmäs 12. sijalle.
Serie A:n päätöskierros
La 25.5. Bologna-Napoli 3-2 Frosinone-Chievo 0-0 Su 26.5. Torino-Lazio 3-1 Sampdoria-Juventus 2-0 AS Roma-Parma 2-1 Atalanta-Sassuolo 3-1 Cagliari-Udinese 1-2 Fiorentina-Genoa 0-0 Internazionale-Empoli 2-1 SPAL-AC Milan 2-3Sarjataulukko
1. Juventus (ML, LV) 2. Napoli (ML, LV 3. Atalanta (ML, LV) 4. Internazionale (ML, LV) ——————– 5. AC Milan (EL, LV) 6. AS Roma (EL, K) ——————– 7. Torino 8. Lazio (EL, LV) 9. Sampdoria 10. Bologna 11. Sassuolo 12. Udinese 13. SPAL 14. Parma 15. Cagliari 16. Fiorentina 17. Genoa ——————– 18. Empoli 19. Frosinone 20. Chievo ML=Mestarien liiga EL=Eurooppa-liiga LV=Lohkovaihe K=KarsinnatLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen