Suomalaismanageri Jonatan Johansson eronnut yllättäen tehtävästään Skotlannissa – taustalla todella erikoinen kuvio
Kuva: Getty Images
Skotlannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Greenock Mortonin managerina työskennellyt suomalaisvalmentaja Jonatan Johansson on eronnut tehtävästään. Ero tapahtui lauantaina, vain hetki ennen kauden viimeistä ottelua.
Asiasta uutisoi muun muassa BBC. Seura vahvisti Johanssonin eron ennen kello viideltä alkanutta ottelua Dundee Unitedia vastaan.
Morton voitti viimeisessä ottelussaan Dundee Unitedin maalein 1-0. Johansson ilmoitti erostaan lauantaina, vain muutama tunti ennen kello viideltä alkanutta ottelua. Samalla myös Johanssonin apuvalmentaja Peter Houston erosi.
Mortonin puheenjohtaja Crawford Rae kertoi valmennukselle ennen Dundee-ottelua, ettei Johanssonin ja Houstonin sopimuksia jatketa. Tiettävästi valmennusjohdolle kerrottiin myös, etteivät he saisi peluuttaa Charlie Telferiä lauantain ottelussa, jottei pelaajan sopimuksessa oleva pykälä tulisi toteen ja näin ollen hänen sopimustaan tulisi jatkaa.
Johansson siirtyi Mortonin manageriksi viime elokuussa.
– Eilen illalla Jonatan soitti minulle ja sanoi, että puheenjohtaja oli soittanut hänelle. Hän ei tarkalleen kertonut mistä olivat puhuneet, mutta yksi selkeä asia oli se, ettemme voisi peluuttaa tiettyä pelaajaa, apuvalmentaja Houston kertoi Sportsoundille.
– Tämä kyseinen pelaaja olisi saanut tarpeeksi pelejä kasaan, jotta pykälä uudesta sopimuksesta olisi astunut voimaan, ja hän on ollut varmaan meidän paras pelaaja viimeisissä otteluissa.
Houstonin mukaan puheenjohtaja Rae oli pahoitellut valmennukselle tilannetta. Sen jälkeen Rae kertoi myös, ettei seuralla olisi varaa jatkaa valmentajien sopimuksia.
– Samalla henkäyksellä sinulle kerrotaan ketä et voi peluuttaa ja heti perään, että joudut itsekin lähtemään, Houston avasi tilannetta.
Mortonin valmennuksesta vastasivat Dundee Unitedia vastaan maalivahtivalmentaja David Wylie ja kuntovalmentaja Mark Farrell. Morton sijoittui lopulta Skotlannin Mestaruussarjassa viidenneksi eikä selviytynyt nousukarsintoihin.
BREAKING NEWS: Chris Millar and Jim McAlister will be in the dugout this afternoon after the departure of Manager Jonatan Johansson and Assistant Peter Houston.
Full club statement to be released shortly.
Full club statement to be released shortly.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen