Kajaanin Haka – FC Vaajakoski: Hakeeko FCV pisteet pohjoisesta?
Kakkonen
Kajaanin Haka – FC Vaajakoski
Perjantai 14.06 klo 19:00
Perjantaina otetaan käsittelyyn myös kakkosen C-lohkon ottelu, jossa täksi kaudeksi kabinetin kautta sarjaan noussut Kajaanin Haka kohtaa FC Vaajakosken, joka puolestaan sai pitää sarjapaikkansa toisten joukkueiden luovuttua saavutetusta sarjapaikastaan. Isäntien alkukausi on ollut ymmärrettävästi hankala ja eipä vaajakoskelaistenkaan tie kovin siloiteltu ole ollut. Pystyykö nuori kajaanilaisryhmä pistämään FCV:lle kampohin?
Kajaanissa valmistauduttiin ensin pelaamaan kolmosta, mutta alkuvuodesta joukkue otti vastaan avoimen paikan kakkosesta, kun kaikki paikkaan oikeutetut joukkueet eivät sitä olleet tehneet. Nuoren ja suhteellisen kokemattoman ryhmän koetinkivi on ollut pitää joukkuepeli kasassa. Puolustukselle sattuu melkoisia hasardeja, eikä joukkue ole tällä hetkellä ylöspäinkään sarjatason vaatimalla tasolla. Sarjassa on useampi joukkue, jotka pyristelevät samanlaisen tilanteen kanssa, joten jos kauden aikana nähdään minkäänlaista kasvutarinaa, sarjapaikan avaimet ovat täysin omissa käsissä.
Vaajakosken otteet ovat olleet astetta parempia – varsinkin kun ottaa huomioon, että joukkue on loukkaantumiskierteen takia joutunut operoimaan sangen ohuella pakalla. Pahimman tilanteen pitäisi tällä hetkellä olla jo historiaa, joten joukkueelta voi odottaa hyviä suorituksia. Viime ottelussa suoritus KuFu-98:a vastaan oli oikeinkin hyvä, vaikka tappio lopulta tulikin.
Vetosuositus
Hyökkäyspäähän uutta verta saanut vaajakoskelaisryhmä on tässä selkeä suosikki, sillä kajaanilaiset vasta etsivät itsestään tarvittavia voimavaroja tälle tasolle. Vetosuositus on siis FC Vaajakoski voittaa ottelun kertoimella 2,00. Toivotaan, että torstain lunastus Kakkosesta Reippaalla saa jatkoa.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Kajaanin Haka – FC Vaajakoski ja kohteeseen veto ”FCV voittaa ottelun”. Jos FCV voittaa ottelun, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos KajHa voittaa ottelun tai ottelu päättyy tasan, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Älyttömän tyhmää” – Erkka V. Lehtolalta kovaa kritiikkiä Argentiinan kuumakalleille
- Espanjan Mikel Merino: ”Meillä on kultainen sukupolvi”
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- Espanjan MM-sankari: ”Minua on kritisoitu koko turnauksen ajan”
- Espanjan pelaajat putsasivat MM-kisojen palkintopöydän
- Yksipuolinen näytös! Espanja on maailmanmestari
- Tässä ovat MM-finaalin avauskokoonpanot!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- Tämä tarina kuulostaa uskomattomalta – Fernando Muslera nousi tutkinnan keskiöön
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- LIVESEURANTA: Espanja voittaa maailmanmestaruuden jälleen – Ferran Torres on koko Espanjan sankari!
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Tämä tarina kuulostaa uskomattomalta – Fernando Muslera nousi tutkinnan keskiöön
- Ronaldolla selvä mielipide MM-voittajasta: ”Ja helposti”
- Yksipuolinen näytös! Espanja on maailmanmestari
- Bulgariassa nähtiin umpisurkea kaukolaukausmaali – sopupeliepäilyt heräsivät
- Espanjan pelaajat putsasivat MM-kisojen palkintopöydän