Kärkijoukkue FC Honka kadotti kahden maalin johdon loppumetreillä – IFK Mariehamn ei kaatunut tälläkään kertaa

Maarianhaminassa nähtiin vauhdikas sunnuntaikamppailu, kun IFK Mariehamn riisti pisteen FC Hongalta. Mestaruudesta taisteleva espoolaisseura kadotti kahden maalin johtonsa ja joutui tyytymään 2-2-tasatulokseen.
Juha Hakola jakoi laidalta tarkan keskityksen boksin sisään ja Abel Suarez puski pallon etutolpalta IFK:n verkkoon. Maali oli espanjalaisen uran ensimmäinen Veikkausliigassa.
#meollaanhonka #esporthonka #keltamustat #Veikkausliiga
Espoolaisten etumatka kasvoi avausjakson lopussa. Keskitys kulmapotkusta tavoitti Gideon Baah’n ohjauksen kautta Borjas Martínin, joka pukkasi vasemmalta tolpalta 2-0-osuman.
IFK sai toisella puoliskolla tilaisuuden rangaistuspotkusta kavennukseen rangaistuspotkusta, kun Keaton Isakssonia rikottiin. Pilkun itse antaneen Isakssonin matala veto upposi Tim Murrayn aavistuksesta huolimatta oikeaan alanurkkaan.
Pian kavennuksen jälkeen Riku Sjöroos pääsi yrittämään maalin edustalta tasoitusmaalia, mutta Murrayn komea jalkatorjunta pelasti espoolaiset.
Isäntäjoukkue IFK kuitenkin tasoitti lukemat neljä minuuttia täyttä aikaa. Isaksson käänsi syötön taakse ja Amos Ekhalie yllätti laukauksellaan boksin takaa Murrayn.
Hongan pistemenetyksen myötä Ilves pitää paikkansa sarjakärjessä. Yhden ottelun enemmän pelannut Honka on pisteen perässä. Kolmantena sarjassa on KuPS.
IFK puolestaan majailee sarjassa seitsemäntenä kahden pisteen päässä ylemmän jatkosarjan sijoituksista. Maarianhaminalaiset voitti Hongan ensimmäisessä kohtaamisessa Espoossa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan