Kiffen – JäPS: Suomen kesä ja Kakkonen
Kakkonen
Kiffen – JäPS
Tiistai 04.06 klo 18:30
Jalkapallossa eletään tällä viikolla suvantokautta, joten otetaan mukaan kotimaan aliarvostettua alasarjafutista! Käykääpä muuten joskus katsomassa Kakkosen, Kolmosen tai alempienkin sarjojen otteluita. Varsinkin hyvällä ilmalla kokemus on loistava. Yhteisöllisyydessään ja sympaattisuudessaan nämä matsit ovat sellaista kultaa, että lähdette hymyhuulin kotiin. Suomessa järjestetään kesällä myös muita upeita tapahtumia: kesäraveja, yleisurheilukisoja yms. Katsokaa, mitä lähellä tapahtuu ja ottakaa ilo irti.
Tiistaina Kakkosen A-lohkossa pelataan hyvin tärkeä ottelu, sillä molemmat joukkueet tarvitsevat kipeästi lisäpisteitä päästäkseen putoamiskamppailusta pois. Kiffeniltä ei ennen kautta odotettu ihmeitä, mutta JäPSin sarjasijoitus on tässä vaiheessa suuri pettymys. Järvenpääläisten alkukausi on ollut todella ailahteleva ja mieleen tulee viime kausi, jolloin kone yskähteli yhtä lailla alkukaudesta.
Kiffenin hyökkäyskalusto on ollut totaalisen ruosteessa, sillä viidessä ottelussa joukkue on saanut aikaiseksi vain kaksi rysää. Joukkueen ainoa voitto on Susista, joka pitää sarjan perää yhdellä pisteellä ja on esiintynyt hyvin vaatimattomasti. Kiffenille ei voi kunnollista synninpäästöä antaa tähänastisista otteista, sillä tehtyjen maalien määrä on riittämätön. JäPS on joukkueista se, jolta odotetaan enemmän.
Vetosuositus
JäPSin on aika karistaa talviunet silmistään ja alkaa esiintymään potentiaalinsa mukaan. Siispä vetosuosituksena on JäPS voittaa ottelun kertoimella 2,00.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Kiffen – JäPS ja kohteeseen veto ”JäPS voittaa ottelun”. Jos JäPS voittaa ottelun, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Kiffen voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin