Kreikka – Italia: Azzurri kuitille
Euro 2020
Kreikka – Italia
Lauantai 08.06 klo 21:45
Kreikka saa lauantaina kylään kovimman mahdollisen vastuksen, kun Pireukseen saapuu lohkoa puhtaasti johtava Italia. Italia on lohkon selkeä suosikki, kun taas Kreikka taistelee toisesta jatkopaikasta Bosnia-Hertsegovinan ja Suomen kanssa. Riittääkö Kreikan taso noususuhdanteessa olevaa Roberto Mancinin Azzurria vastaan?
Kreikan avaus Euro-karsintoihin oli aivan hyväksyttävä. Liechtensteinistä kairattiin pakkovoitto ja Bosnian kanssa tasattiin pisteet 2-2 tuloksella. Nations Leaguessa kreikkalaiset pelasivat vaihtelevasti, eikä joukkue muutenkaan ole aivan parhaiden päiviensä loistossa. Joka tapauksessa tässä vaiheessa karsintaa jatkohaaveet ovat vielä vahvasti elossa.
Italia näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Varsinkin puolustus sillä on kivikova, sillä Azzurrille ei ole viimeiseen viiteen otteluun tehty maaliakaan. Huuhkajat onnistuivat omassa ottelussa saamaan yhden kunnon tekopaikan, eikä se ymmärrettävästi riittänyt. Laatua Italialla on laittaa kaikille osastoille ja tässä ottelussa sen hyökkäyskombinaatio on mielenkiintoista nähdä.
Vetosuositus
Kaikki kunnia isännille, mutta Italia on tällä hetkellä liian kokonaisvaltainen ja vahva joukkue. Vetosuositus menee vieraille: Italia voittaa ottelun kertoimella 1,85. Toivotaan, että eilinen osumaputki saa jatkoa.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Kreikka – Italia ja kohteeseen veto ”Italia voittaa ottelun”. Jos Italia voittaa ottelun, saat 185 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai Kreikka voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos