Mualimedia: KuPS tekemässä todella kovan kaappauksen siirtoikkunan auetessa
Kuva: Juha Tamminen
Suomessa kesän siirtoikkuna aukeaa heinäkuussa. KuPS on nappaamassa kuopiolaisen Mualimedian mukaan Veikkausliigassa kovia tehoja urallaan tehneen Tucon (Ariel Ngueukam).
Savolaiseen urheiluun keskittyvä podcast-ohjelma tietää kertoa, että KuPS olisi jo lähipäivinä saamassa Tucon joukkueeseensa. Tuco tulee paikkaamaan Hollantiin siirtyneen Rasmus Karjalaisen jättämää aukkoa hyökkäyspäässä.
Tucon sopimus israelilaisen Hapoel Raananan kanssa on päättynyt, ja mies on vapaa siirtymään Kuopioon ilman siirtokorvausta. Viime kaudella Tuco teki Israelin pääsarjassa 15 ottelussa yhden maalin.
Veikkausliigassa Tuco pelasi edellisen kerran kaudella 2017 Ilveksen paidassa, jolloin 32 ottelussa syntyi 15 maalia. Yhteensä 30-vuotias kamerunilainen hyökkääjä on tehnyt veikkausliigaurallaan 43 maalia ja antanut 30 maaliin johtanutta syöttöä. Veikkausliigassa Tuco on edustanut Ilveksen lisäksi SJK:ta ja FC Lahtea.
HJK nappasi Tucon riveihinsä kauden 2017 jälkeen, mutta mies ei ehtinyt pelata otteluakaan Klubin riveissä, sillä hän siirtyi nopeasti Al Khoriin, Qatariin.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Toimituksemme useammasta lähteestä saamien tietojen mukaan #KuPS vahvistaa rivejään jo lähipäivien aikana @Veikkausliiga-urallaan 43 maalia iskeneellä Tucolla. #veikkausliiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä

- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan