New York City – Cincinnati FC: vieraat tien päälle tyhjin käsin?
MLS
New York City – Cincinnati FC
Perjantai 07.06 klo 02:00
Otetaan torstaiyölle vielä yksi nosto MLS:stä. jossa Alexander Ringin edustama New York City isännöi vieraissa kovin tahmannutta Cincinnati FC:tä. Ottelu pelataan aamuyöllä päivänsarastuksen koittaessa ja TV on striimillään matsissa tiukasti mukana. Ottelua pystyy jännäämään vaikkapa samalla kun odottaa Stanley Cup finaalin alkua.
New York Cityn kausi on sujunut melko eheästi – joukkue on kärsinyt vasta yhden tappion, mutta huomiota herättää tasapelien huikea määrä (kahdeksan tasuria 13 ottelussa). Viimeksi Doménec Torrentin joukkio taisteli tasapelin vieraissa Columbusta vastaan. Joukkue elää hyvästä puolustuksestaan ja etenkin kotona sen puolustus on ollut rautaa. Joukkueella ei ole kokoonpanohuolia illan otteluun.
Cincinnati tuli sarjaan vasta täksi kaudeksi täydennysmenettelyn kautta. Joukkue on ylöspäin hieman tehoton ja alkukaudesta kelvollisesti toiminut puolustus on ollut viime otteluissa täysin reikäjuustoa. Joukkue on hävinnyt kuusi viimeisintä vierasmatsia ja tehnyt niissä yhteensä vain kaksi maalia.
Vetosuositus
Cincinnatille ei ole helppoa luvata tästä ottelusta menestystä. Itse asiassa epäilyttää, saavatko vieraat mitään aikaiseksi koko matsissa. Otetaan vetosuosituksena Maaleja yhteensä – vierasjoukkue alle 0,5 kertoimella 2,02. Veto on siis kotona, jos vieraat eivät tee maaliakaan.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö veto otteluun New York City – Cincinnati FC ja kohteeseen veto Maaleja yhteensä – vierasjoukkue alle 0,5. Jos Cincinnati ei tee maaliakaan, saat 202 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Cincinnati tekee maaleja ottelussa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!
TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi MLS:n ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen! MLS:n lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Championshipin, Serie A:n, Bundesligan ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä. Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä! Lisätietoa: Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”