Serie A: Miljardööri sai haluamansa – osti rakastetun seuran

Firenzeläinen jalkapalloseura Fiorentina on saanut uuden omistajan. Viola siirtyy raporttien mukaan noin 160-170 miljoonan euron valtauksessa italialais-amerikkalaisen miljardööri Rocco Commisson haltuun.
Liiketointa on Commisson mukaan valmisteltu jo kolme vuotta.
– Olen aina ollut italialaisen jalkapallon fani, eikä ole sanoja kuvaamaan sitä ylpeyttä jota tunnen, päästessäni kirjoittamaan uusia lukuja legendaarisen Fiorentinan historiaan.
Uusi omistaja tuntee ostamansa seuran, ja sen kotikonnut.
– Firenze on tunnettu maailmanlaajuisesti kaupunkina, joka edustaa italialaista kulttuuria. Tätä hanketta toteuttaessani olen saanut konkreettisesti tuntea, mitä Viola merkitsee tämän kaupungin ihimisille. Haluan kiittää Diego ja Andrea Della Vallen perhettä, joka on johtanut seuraa 17 vuoden ajan. He ansaitsevat valtavan tunnustuksen siitä, että pelastivat seuran konkurssilta, ja jättivät sen perustan hyvään kuntoon.
Calabriassa syntynyt Commisso on Forbesin 500 rikkaimman amerikkalaisen listalla, ja omistaa myös muun muassa jalkapalloseura New York Cosmosin. Viime vuonna hän teki epäonnistuneen yrityksen ostaa AC Milan.
Lähde: Football Italia
- Taas jättiyllätys Saksan cupissa! Bayern Münchenin kaataja koitui Eintracht Frankfurtin kohtaloksi
- Athletic: Frank Lampard ehdolla Jere Urosen uudeksi valmentajaksi
- CdS: Daniele De Rossi saamassa tarjouksen Serie A:sta
- Leo Messi harkitsi siirtoa Saudi-Arabiaan: ”Pitää paikkansa…”
- Näin uuden EM-kisapallon teknologia toimii
- Bayern München on hankkimassa Espanjan tuoreen debytantin
- Manchester United laittoi neljä uutismediaa mustalle listalle
- Helmareiden hurja putki katki – upea kaukolaukaus pelasti tappiolta
- Athletic: Luis Suárez siirtyy Lionel Messin ja Robert Taylorin rinnalle Inter Miamiin!
- Manchester Unitedin entinen ihmepoika myönsi petoksen – käytti kuolleen ihmisen pysäköintilupaa
- Athletic: Luis Suárez siirtyy Lionel Messin ja Robert Taylorin rinnalle Inter Miamiin!
- Helmareiden hurja putki katki – upea kaukolaukaus pelasti tappiolta
- Manchester Unitedin entinen ihmepoika myönsi petoksen – käytti kuolleen ihmisen pysäköintilupaa
- HJK:n tulokastähti kommentoi räjähtävää erikoisominaisuuttaan – ”En ollut pienenä erityisen nopea”
- Manchester United laittoi neljä uutismediaa mustalle listalle
- Luis Suárez pelasi viimeisen ottelunsa – näin supertähti kommentoi uransa jatkoa
- VPS-sensaatio Peter Michael jakoi ajatuksiaan unelmakaudesta ja tulevaisuudesta – tämä asia Suomessa yllätti tähden
- Bayern München on hankkimassa Espanjan tuoreen debytantin
- Murtovarkaat iskivät West Hamin kapteenin kotiin – seura tarjoaa isoa palkkiota tiedoista
- Skottivalmentaja ottaa vetovastuun SJK:ssa