Vaikka 19-vuotias João Félix seurasikin Portugalin mestaruusjuhliin päättyneen Nations Leaguen loppuottelun kokonaisuudessaan vaihtopenkiltä, on huippulupauksen kausi 2018-2019 ollut kaikin puolin lähes täysosuma. Felix teki debyyttinsä niin A-maajoukkueessa kuin Mestarien liigassakin, takoi Benficalle 26 sarjapelissä 15 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä, ja ampui Eintracht Frankfurtin verkkoon Eurooppa-liigan neljännesvälierissä vaikuttavan hattutempun.

Samalla João Félixistä onkin tullut yksi siirtomarkkinoiden kaikkein himoituimmista pelaajista. Hänet on yhdistetty useisiin jalkapallomaailman suurseuroihin, ja muun muassa Manchester Unitedin ja Manchester Cityn on kerrottu nuorukaista havittelevan.

Nyt Benfican puheenjohtaja Luis Filipe Vieira onkin myöntänyt, että seuralla tulee olemaan täysi työ pitää timantistaan kiinni. Palkkatarjoukset ovat kasvaneet korkeisiin summiin, ja Vieiran mukaan ainoa keino saada João Félix pelaamaan Benficassa ensi kaudellakin, olisi myynti, johon sisältyy jatko Benficassa lainapestin turvin.

Benfica nosti kauden aikana João Félixin sopimuksen ulosostoklausuulin 120 miljoonaan euroon, mutta sekään ei välttämättä suurseuroja pidättele.

– Kun istumme alas pelaajien kanssa, he saattavat sanoa: ”Puheenjohtaja, voi ansaita viisi miljoonaa euroa vuodessa. Älä pakota minua jäämään tänne”, Vieira totesi Mirrorin mukaan.

– João Félixillä oli 60 miljoonan euron ulosostopykälä, mutta tajusimme kahden tai kolmen pelin jälkeen, että se pitää nostaa 120 miljoonaan euroon.

– Viime kädessä João Felix ja hänen perheensä päättävät, jääkö hän tänne. Jos joku kuitenkin tarjoaa hänestä 120 miljoonaa euroa, ei hänen jäämisestään kannata haaveilla.

[readmore from=Felix-Joao]

– Teemme kaikkemme, jotta hän jäisi Benficaan. Ainoa keino on kuitenkin myydä hänet, ja pitää hänet vielä vuoden lainalla. Muussa tapauksessa João lähtee. Neuvottelujen jatkamisessa ei ole järkeä, sillä sitä hän ei halua.

– Miten Benfica neuvottelisi jonkun kanssa, jos hänelle tarjotaan nettona kuutta miljoonaa euroa, Vieira tiivistää tilanteen.

Cityn ja Unitedin lisäksi myös Chelsean uskotaan olevan kiinnostunut João Félixistä, mikäli lontoolaisseuran onnistuu lykätä siirtokieltonsa alkamista.