Copa America
Brasilia – Peru
Sunnuntai 07.07 klo 23:00

Sunnuntaina pelataan myös Copa American finaali. Brasilialaiset odottavat tätä päivää kuin kuuta nousevaa: edellisen kotiturnauksen kauhistuttavat koettelemukset jäävät viimein taakse, jos Seleção voittaa perun ja kannu nousee kohti taivasta. Vastustaja Peru on loppuottelussa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, mutta onko sille sunnuntaina tarjolla muuta kuin statistin rooli?

Brasilia pudotti välierässä odotetusti Argentiinan, eikä joukkueelle ole tehty turnauksessa vielä yhtään takaiskumaalia. Huomattava suoritus, vaikka on otettava huomioon, ettei pudotuspeleissä Brasilian kaavio ollut kovin vaativa. Hyökkäys on toiminut vaihtelevasti, mutta välierässä siinäkään ei ollut valittamista. Lohkovaiheessahan Brasilia murskasi Perun 5-0. Kokoonpanopuolella Richarlisonin, Filipe Luisin ja Fernandinhon pelikunnot selviävät lähempänä aloituspotkua.

Peru aiheutti Chilelle suuren järkytyksen ja pudotti sen laulukuoroon 3-0 lukemin. Perulta ei odotettu alkulohkon jälkeen liikoja, mutta kuin varkain joukkue selvitti kovan kaavion ja yrittää nyt laittaa brasseille kapuloita rattaisiin. Sen aikeen onnistuminen olisi kyllä suurin yllätys hetkeen. Kokoonpanoissa Jefferson Farfánin pelikunto ei ole tällä hetkellä selvillä. Perun kokoonpano on muutenkin elänyt pitkin turnausta, joten tarkemmat suuntaviivat selviävät vasta kun avauskokoonpanot on julkaistu.

Vetosuositus

Olen edelleen Brasilian matkassa. En usko, että Perusta on pysäyttämään brassien mestaruusjunaa. Vetosuositukseen menee veto, jonka osuminen vaatii Brasilian minimissään kahden maalin voiton: Aasialainen tasoitus, Brasilia -1.5 maalia kertoimella 1,97. Näin saadaan Copa viimein pakettiin.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Brasilia – Peru ja kohteeseen veto ”Aasialainen tasoitus, Brasilia -1.5 maalia”. Jos Brasilia voittaa ottelun vähintään kahdella maalilla, saat 197 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Brasilia voittaa maalilla, ottelu päättyy tasan tai Peru voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]