HJK:n päävalmentaja ylisti vastustajan tähtipelaajaa upeasta suorituksestaan: ”Tuollaiset ratkaisut tekevät sen eron”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n taival Mestarien liigan karsinnoissa tuli päätökseen, kun Belgradin Punainen tähti eteni jatkoon yhteismaalein 3-2. HJK nousi vielä viime hetkillä kotikentällään 2-1-voittoon, mutta jatkopaikka jäi lopulta haaveeksi.
HJK:n maaleista vastasivat Sebastian Dahlström ja Riku Riski. HJK sai vielä ottelun lopussa kirivaihteen päälle, mutta kiri käynnistyi liian myöhään.
– Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli vaikeuksia päästä maalipaikoille ja nimenomaan paikoille, joista olisimme päässeet murtautumaan. Kaiken kaikkiaan täytyy olla tyytyväinen, kun mietitään vastustajan tasoa, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Toinen puoliaika käynnistyi loistavasti HJK:n kannalta, kun Dahlström vei jo 46. minuutilla Klubin 1-0-johtoon. Siinä vaiheessa jatkopaikka vaikutti jopa lupaavalta, varsinkin kuin vain hetkeä myöhemmin vaihdosta sisään tullut Tim Väyrynen sai ohjattua pallon hyvään tekopaikkaan Evans Mensahille, jonka laukaus viuhui kuitenkin ohi maalin.
– Ymmärtääkseni siinä tilanteessa (Mensahin laukaus) tuomari oli viheltänyt vapaapotkun jo, joten ei se niin lähellä sitten ollut.
Punaisen tähden valovoimaisin tähti Marko Marin oli yksi kentän hahmoista. Marin pohjusti upealla läpisyötöllä Punaisen tähden 1-1-tasoituksen, joka lopulta nousi myös ratkaisevaksi osumaksi. 56. minuutilla tulleen osuman viimeisteli Dusan Jovancic.
– Tietysti tämä on joukkuepeli, mutta ehkä se ero tulee siinä, miten pelejä ratkaistaan. Vastustaja ei kauheasti tarvitse tilaa, kun heille aukeaa sauma murtautua. Maali oli aika hyvä esimerkki siitä. Marin ei kovin montaa kertaa tarvitse tilaa, ja sitten kun hän sitä sai, niin heti hän antoi loistavan puhkovan syötön. Tuollaiset tilanteet tekevät sen eron, Koskela analysoi HJK:n ja Punaisen tähden eroja.
Punaisen tähden päävalmentaja Vladan Milojevic antoi kehut HJK:lle kovasta vastuksesta ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Milojevic korosti, ettei HJK ole missään nimessä heikko joukkue. Lisäksi Milojevic antoi tunnustusta HJK:n esitykselle ja päävalmentaja Koskelalle.
– Heillä oli hyvä asenne, vaikka ensimmäinen osaottelu päättyikin meidän 2-0-voittoon. He selvästi laittoivat kaiken peliin. Todella tärkeäksi nousi Belgradissa ottelun lopussa tullut 2-0-maali, Milojevic sanoi viitaten Milan Pavkovin lisäajalla tulleeseen osumaan Belgradissa viikko sitten.
Koskela toivoi, että HJK sai komeasta voitosta itseluottamusta myös Veikkausliigan puolelle. HJK:n kausi on ollut vaikea, mutta voitto viime kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa pelanneesta suurseurasta oli osoitus joukkueen potentiaalista.
– Ei ole ylipäätään kovin tavallista, että tehdään kahta maalia. Pääsimme myös hyvin varsinkin toisella puoliajalla vastustajan boksiin. Toivottavasti tämä tuo joukkueelle itseluottamusta, Koskela sanoi.
HJK:n pelit jatkuvat Eurooppa-liigan karsinnoissa. Seuraavalla kierroksella HJK kohtaa joko latvialaisen Riga FC:n tai Puolan mestari Piast Gliwicen. Joukkueet pelaavat torstaina ratkaisevan toisen osaottelun Riiassa. Ensimmäinen osaottelu päättyi Piast Gliwicen 3-2-voittoon.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti