Ruotsin tuska oli käsinkosketeltavaa – kapteeni lyyhistyi yksin nurmen pintaan: ”Valtava tyhjyys”
Ruotsi hävisi dramaattisesti Hollannille naisten MM-kisojen välierässä keskiviikkoiltana. Ottelu eteni aina jatkoajalle saakka ja voittajaksi selviytyi lopulta Hollanti lukemin 1-0.
Ruotsin maajoukkueen kapteeni Caroline Seger oli täysin murtunut välierän jälkeen. Muu joukkue kokoontui lohduttamaan toisiaan ottelun jälkeen, mutta 34-vuotias Seger jäi yksin istumaan keskiympyrään.
– Niin monia tunteita pinnassa. Ollaan tehty niin paljon töitä ja ollaan niin lähellä. Viimeiset MM-kisat menossa ja se olisi voinut päättyä finaaliin… Nyt on vain valtava tyhjyys, Seger sai sanotuksi ruotsalaiselle Aftonbladetille.
Kisat eivät ole kuitenkaan Ruotsin osalta ohi. Edessä on pronssiottelu vähintään yhtä kovan pettymyksen kokenutta Englantia vastaan. Seger myönsi, että latautuminen pronssipeliin voi olla haastavaa, ainakin hänelle itselleen.
– Se on todella vaikeaa itselleni kapteenina. Täytyy kerätä itseni ja sen jälkeen täytyy kaivaa voimaa muihin pelaajiin ja itseeni. Mutta se on pakko, meillä ei ole muuta mahdollisuutta.
Pronssinen mitali on kuitenkin parempi kuin ei mitään.
– Olisi raskaampaa lähteä kotiin tyhjin käsin, Seger sanoi.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista