USA – Hollanti: naisten kisat päätökseen
Naisten MM-kisat
USA – Hollanti
Sunnuntai 07.07. klo 18:00
Sunnuntaina naisten MM-kisat huipentuvat finaaliin, jossa hallitseva mestari USA saa vastaansa Hollannin. Molemmat selvittivät tiensä finaaliin erittäin jännittävien välierien jälkeen ja finaalista on odotettavissa tiukkaa kamaa. USA on ansaittu suosikki, mutta Hollantia ei voi aliarvioida – eivätkä sitä jenkit varmasti tee.
Ensimmäinen yllätys välierässä oli, että Megan Rapinoe oli penkillä. Syy tähän oli mitä todennäköisimmin taktinen. USA teki ensimmäisellä jaksolla tarvittavat maalit, mutta Englannilta hylättiin tasoitusmaali paitsiona, Steph Houghton missasi pilkun ja lopulta selän katkaisi Millie Brightin ulosajo. Naarasleijonat möivät siis nahkansa kalliilla, mutta USA eteni finaaliin. Se ei ole varsinaisesti loistanut pudotuspeleissä, mutta joka ottelussa sen on ollut ratkaisevan verran vastustajaansa etevämpi. Joukkueen puolustus tuntuu kestävän kiitettävästi.
Hollanti ei ole mielestäni ollut hyökkäystyöskentelyltään Englannin veroinen. Joukkue tarvitsi jatkoajan selvittääkseen Ruotsin välierässä, eivätkä he luoneet erityisen paljoa maalipaikkoja sitä ennenkään. USA:n tiivistä puolustusta vastaan voi maalinteko olla erityisen haastavaa. Kun ottelun luonne otetaan vielä huomioon, maaliodottama ei nouse aivan kattoon asti.
Vetosuositus
Maalit voivat siis olla kortilla sunnuntaina. Tätä taustaa vasten vähämaalisuus maistuu vetoihinkin. Vetosuositus on Ottelussa alle 2,5 maalia kertoimella 1,98.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun USA – Hollanti ja kohteeseen veto ”Ottelussa alle 2,5 maalia”. Jos ottelussa tehdään enintään kaksi maalia, saat 198 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään vähintään kolme maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé latasi suorat sanat Paraguaysta – ”He eivät halunneet pelata jalkapalloa”
- Paraguayn koiruudet eivät riittäneet – Kylian Mbappé ampui Ranskan puolivälieriin
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit