Yhdysvallat, Englanti ja VAR tarjosivat hurjaa viihdettä – yksi MM-finalisti selvillä
Kuva: Getty Images
Ensimmäinen naisten MM-kisojen finalisti 2019 ratkottiin Lyonissa. Loppuotteluun jatkaa värikkäiden vaiheiden jälkeen Yhdysvallat.
Ottelu alkoi todella hurjavauhtisena. Englannin pidettyä aivan alkuminuuttien ajan palloa, sai Yhdysvallat jo ensimmäisellä vitosella kovaa mylläkkää aikaan Carly Telfordin maalille.
Yhdeksän minuuttia ehti juuri täyttyä, kun tilastoihin merkittiin Yhdysvaltojen avausmaali. Christen Press odotteli vapaana pitkää keskitystä, ja puski pallon etuyläkulmaan. Näin avausosuma nähtiin jälleen vasemmalta laidalta – huolimatta siitä, että kisapelaajista reilusti eniten palstamillimetrejä saanut Megan Rapinoe oli kyseiseltä puolelta jätetty penkille. Laadukkaan keskityksen maaliin tajoili Kelley O’Hara.
Amerikkalaisten nopea avausmaali ei ollut näissä kisoissa aivan ensimmäinen laatuaan.
The #USA have scored before the 12th minute in every match of this Women's World Cup. #ENGUSA #Lionesses #ChangeTheGame
GOAL! England 1-1 #USA
She's the first England player to score in five World Cup games in a row - Ellen White sweeping in at the far post to slot home. She's now the tournament's top scorer.
Game on!
Follow live
bbc.in/2Xh6RLU #ENGUSA #Lionesses
She's the first England player to score in five World Cup games in a row - Ellen White sweeping in at the far post to slot home. She's now the tournament's top scorer.
Game on!
Follow live
GOAL! #USA retake the lead with an outstanding goal 
@alexmorgan13 heads home on her birthday after a brilliant cross from Lindsey Horan
#FIFAWWC #ENGUSA
@alexmorgan13 heads home on her birthday after a brilliant cross from Lindsey Horan
#FIFAWWC #ENGUSA
VAR kovassa käytössä
Englanti sai pallon hyvin lähelle maalia toisen puoliskon avaushetkillä vapaapotkutilanteesta, mutta Alyssa Naeher Yhdysvaltojen maalilla kurotti välineen hanskoihinsa. Tätä tilannetta lukuunottamatta jälkimmäisen nelivitosen alku oli rikkonainen, molempien joukkueiden pelaajia sekä rikottiin että huomauteltiin rikkeistä. Horan nappasi kovista otteistaan myös keltaisen kortin. Tunnin kohdalla Englanti ei tuntunut millään saavan peliä siirrettyä omalta kolmannekseltaan, amerikkalaisten prässätessä tarkasti. 67. minuutilla brittien harppuuna kuitenkin iski, kun White sai pallon loistavasta pystysyötöstä aivan paitsion rajamailla, ja karkasi puolustukselta. Pallo vasemmmalle alas, ja taululle hetkeksi lukemat 2-2. VAR-tuomion pohjalta maali hylättiin, eikä ratkaisu TV:n pysäytyskuvan pohjalta väärin mennyt. White oli jälleen maalipaikassa,kun otteluaikaa oli jäljellä reilut 10 minuuttia. Tasapaino katosi viime hetkellä, ja englantilainen luonnollisesti vaati rangaistuspotkua. Mikäli amerikkalaispelaaja kaatumiseen vaikutti, oli kontakti todella pieni. Jälleen käytettiin VAR-ratkaisua. Pallo vietiin lopulta pilkulle. Steph Houghton asettui ampumaan, ja sijoitti vasemmalle alas. Vetoon ei tullut riittävästi voimaa, vaan Naeher ehti jopa liimaamaan pallon. Hyvin pian epäonnistuneen pilkun jälkeen Millie Bright otti toisen varoituksensa – Englanti jäi kenttäalivoimalle 87. minuutilla. Kaikkien viivytysten seurauksena otteluun näytettiin seitsemän minuuttia lisäaikaa. Yhdysvallat onnistui sen aikana pitämään Englannin poissa vaaran paikoilta, ja jatkaa ansaitusti loppuotteluun. Ylivoimaisia amerikkalaiset eivät olleet, mutta riittävästi parempia.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa


