Mestarien liigan viime kauden semifinalisti Ajax menetti viime kauden joukkueestaan suurimmat tähdet Frenkie de Jongin Barcelonaan ja Matthijs de Ligtin Juventukseen. Uutta nuorta voimaa on värvätty muun muassa Etelä-Amerikasta.

Pelaajaliikehdintää on kuitenkin luvassa edelleen. De Telegraaf kertoo, että 21-vuotias tanskalaishyökkääjä Kasper Dolberg on lähellä siirtoa Bundesliigan Hoffenheimiin. Dolbergin siirrossa olisi tiettävästi kyse vuoden lainasta.

Ajax on saanut tarjouksia myös muilta seuroilta Dolbergin pysyvästä siirrosta, mutta tarjotut summat ovat olleet liian vaatimattomia. Siirto Hoffenheimiin kävisi sikälikin järkeen, että eteläsaksalaisia valmentaa Ajaxin entinen apulaisvalmentaja Alfred Schreuder.

Dolberg teki viime kaudella 39 ottelussa 12 maalia, mutta sai tyytyä usein vaihtopelaajan asemaan. Hoffenheimissa odottaisi mahdollisesti suurikin vastuu, sillä joukkueen ykköskärki Joelinton myytiin tänä kesänä 44 miljoonalla eurolla Newcastleen.

Tulopuolella on espanjalaismedian mukaan mahdollisesti 21-vuotias Barcelonan kasvatti Dani Olmo. Olmon urapolku on erittäin poikkeuksellinen, sillä hän muutti Kataloniasta 16-vuotiaana Kroatiaan ja Dinamo Zagrebin joukkueeseen. Zagrebissa Olmo pääsi miesten pelien mukaan jo varhain, ja onkin aloittanut jo neljännen kautensa joukkueen ehdottomana avainpelaajana.

Kansainvälisillä kentillä Olmo loisti etenkin viime kesänä, kun hänet valittiin alle 21-vuotiaiden EM-turnauksen tähdistöjoukkueeseen. Voitokkaassa loppuottelussa Olmo valittiin kentän parhaaksi pelaajaksi. Myös Kroatia on houkutellut Olmoa maajoukkueeseensa, mutta valinta näyttää kohdistuvan synnyinmaa Espanjaan.

Olmosta ovat olleet kesän aikana kiinnostuneita muun muassa Manchester United, Everton, Bayern München ja AC Milan, mutta Sportin ja Mundo Deportivon mukaan Ajax on Olmo-jahdissa nyt paalupaikalla. Neuvottelujen kerrotaan olevan täydessä käynnissä.

[readmore from=Ajax]

Kroatialaismedian mukaan suuremmat seurat ovat tarjonneet Olmosta jopa 40 miljoonan euron siirtosummia, mutta siitä huolimatta Ajax on vetämässä pisimmän korren vain 22 miljoonan euron tarjouksellaan.

”Alennushinta” selittyy sillä, että sopimukseen ollaan ujuttamassa huomattava osuus Olmon jälleenmyyntihinnasta. Tiettävästi Dinamo Zagreb saisi jopa 40 prosentin osuuden Olmon seuraavasta siirtosummasta. Olmo itsekin suhtautuu Ajax-siirtoon positiivisesti.

Siirtohuhut eivät ole Olmon suoritustasoon ainakaan negatiivisesti vaikuttaneet, sillä hän on tehnyt tämän kauden neljässä ottelussaan neljä maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.

Lähde: Transfermarkt