Aston Villa – Everton: Kantavatko satsaukset hedelmää?
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Aston Villa – Everton
Perjantai 23.08. klo 22:00
Valioliigakierros alkaa perjantaipelillä. Isäntänä toimiva Aston Villa yrittää hälventää vertaukset viime kauden Fulhamiin – onhan seura satsannut rajusti nousijajoukkueeseensa ja kaksi tappiota sarjan aluksi ei ole aivan sitä, mitä on odotettu. Everton on puolestaan aloittanut sarjan hyvin ja se lähtee vieraanakin suosikkina tähän otteluun.
Bournemouth haki Villalta pisteet viime kierroksella. Ei tasapelikään olisi ollut ottelussa vääryys, mutta birminghamilaisten puolustus ei ole toiminut kovin hyvin. Dean Smith saattaa hieman sekoittaa pakkaansa tähän otteluun ja jollain konstilla takalinjaan olisi saatava ryhtiä. Tehtävä muuttuu aikaisempiin otteluihin nähden niin, että tällä kertaa vastassa on puolustuksen kautta peliään rakentava joukkue. Poissa Villalta ovat James Chester, Kortney House ja Jonathan Kodija.
Everton on pitänyt kahdessa ensimmäisessä ottelussa nollat, joten jo harjoitusotteluissa nähty niukkamaalisuus on jatkunut. Tosin edellisessä ottelussa Watford olisi voinut maalin ansaitakin. Marco Silvalla on käsissään täysipainoinen nippu ja maalissa Jordan Pickford on loistavassa vedossa. Taktisesti Everton tuntuu olevan isäntiä edellä, mutta tulee todennäköisesti saamaan vastaansa latautuneen isäntäjoukkueen. Fabian Delph on varmasti pois loukkaantumisen takia ja Morgan Schneiderlin kärsii pelikieltoaan.
Vetosuositus
En usko isäntien tällä kertaa yltyvän aivan yltiöpäiseen hyökkäyspelaamiseen, joten pelin kuva voi olla jopa melko varovainen. Vähämaalisuus herättää vedoissa lievää kiinnostusta, joten vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 2,00. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Aston Villa – Everton ja kohteeseen veto ”Ottelussa alle 2.5 maalia”. Jos ottelussa tehdään enintään kaksi maalia, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään vähintään kolme maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille