Cristiano Ronaldo ei uran päätöstään mieti: ”Ehkä se voi olla ensi vuonna…”
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo on saavuttanut urallaan paljon. Hän sädehti Valioliigassa, dominoi yhdeksän vuoden ajan La Ligassa ja pelasi vahvan debyyttikauden myös Serie A:ssa, tehden Juventukselle viime kaudella 28 maalia 43 ottelussa. Nyt portugalilaisella on ikää 34 vuotta, ja uran päättyminen jossain vaiheessa vääjäämättä lähestyy. ”CR7” ei ajatuksella nappisten naulaan lyömisestä toistaiseksi kuitenkaan päätään vaivaa.
– En ajattele sitä. Ehkä voin lopettaa urani ensi vuonna… mutta voin myös pelata 40- tai 41-vuotiaaksi, Cristiano Ronaldo totesi tiistaina portugalilaisen TV1:n haastattelussa.
– En tiedä. Sanon aina, että hetkestä täytyy nauttia. Minulla on loistava lahja, ja minun täytyy jatkaa siitä nauttimista.
Viisinkertainen Ballon d’Or- ja Mestarien liiga -voittaja on aina motivoitunut uusien ja taas uusien ennätysten rikkomisesta. Vaikuttaa siltä, että se on hyvä inspiraatio edelleen.
– Onko olemassa ketään muuta jalkapalloilijaa, jolla olisi enemmän ennätyksiä kuin minulla? En usko, Ronaldo vastaa omaan kysymykseensä.
Italian Serie A -kausi alkaa muita Euroopan huippusarjoja myöhemmin, mutta vihdoin lauantaina Juventus aloittaa yhdeksännen perättäisen mestaruutensa jahtaamisen. Cristiano Ronaldo ja kumppanit kohtaavat kauden avauspelissään lauantaina vieraskentällä Parman.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen