Englantilainen perinneseura suljettiin sarjasta – omistajan kommentit paljastivat, kuinka huonoissa käsissä seura oli
Kuva: Getty Images
Englannin kolmannella sarjatasolla, Ykkösliigassa, pelannut Bury sai keskiviikkona huonoja uutisia. Kattojärjestö English Football League päätti, että seura suljetaan sarjasta.
Ykkösliigaa jatketaan 23 joukkueen voimin.
Talousvaikeuksista kärsinyt Bury etsi loppuun saakka uutta omistajaa. Burylle oli ensin annettu viime perjantai takarajaksi, jota pidennettiin jatkumaan tiistaihin kello 17 asti, mutta neuvottelut C&N Sporting Riskin kanssa kaatuivat viime hetkillä.
Bury joutui perumaan kaikki kauden kuusi ensimmäistä otteluaan, koska se ei saanut riittävästi pelaajia kasaan.
English Football Leaguen puheenjohtaja Debbie Jevans kuvaili keskiviikkoa ”yhdeksi EFL:n historian synkimmistä päivistä” ja ilmaisi surunsa Buryn pelaajille, henkilökunnalle, kannattajille ja koko yhteisölle.
Bury siirtyi viime joulukuussa Stuart Dayn omistuksesta Steve Dalelle, joka maksoi seurasta yhden punnan. Dalen rahat eivät kuitenkaan lopulta riittäneet velkaisen seuran pyörittämiseen.
Valtaosa kannattajista on syyttänyt 134-vuotiaan seuran kaatumisesta Dalea, joka teki viime viikolla hyvin selväksi, että hänellä ei ole minkäänlaista sidettä seuraan.
Dale kertoi BBC Radio 5 Liven haastattelussa viime perjantaina, jolloin hän yritti vielä myydä seuraa, että ei ollut ikinä kuullutkaan koko Bury FC -nimisestä jalkapalloseurasta.
– En ikinä käynyt Buryssa. Se ei ole paikka, jossa vierailisin.
– Joten minulle Burysta lähteminen on erittäin helppoa. En tehnyt siellä mitään. En edes tiennyt, että on olemassa jalkapallojoukkue nimeltä Bury, jos totta puhutaan. En ole jalkapallofani.
Jalkapalloa seuraamattomalta Dalelta kysyttiin, oliko hän yllättynyt siitä, kuinka suuria tunteita seuran ahdinko aiheutti sen kannattajissa.
– Minusta on fantastista, että he ovat intohimoisia, mutta heidän on hillittävä sitä ja lakattava käyttäytymästä typerästi.
Buryn kapteeni Neil Danss lähetti Talksportin haastattelussa Dalelle selkeän viestin suru-uutisen jälkeen.
– Tätä ei olisi ikinä pitänyt tapahtua. Jos ajattelit, ettet saisi vietyä tätä seuraa eteenpäin positiivisella tavalla, niin sinun ei olisi ikinä pitänyt ostaa sitä, koska olet kirjaimellisesti tuhonnut elämiä, sillä sitä tämä seura merkitsi niin monille kannattajille.
– Minusta tuntui, että minun oli sanottava jotain, kun näin kannattajien tuskan. Tämä on uskomatonta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”
- Daniel Håkans iski tärkeän maalin Puolan mestaruustaistelussa
- Didier Deschamps läksytti U14-pelaajaa: kertoi, mihin virheeseen ei kannata sortua
- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Didier Deschamps läksytti U14-pelaajaa: kertoi, mihin virheeseen ei kannata sortua
- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?