HJK ja Riga pelasivat torstai-iltana Helsingissä 2-2-tasapelin. Riga jatkaa Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle vierasmaalisäännön turvin. Erikoistilanteet ratkaisivat lopulta otteluparin voittajan. HJK:lle putoaminen oli valtaisa pettymys.

Viimeiset katsojat etsivät vielä omia paikkojaan, kun HJK:lle tuomittiin jo rangaistuspotku. HJK pelasi vasemmalle laidalle pallon Riga-puolustuksen linjan taakse, jonne Riku Riski kipitti nopeilla jaloillaan. Riski kaadettiin ja ruotsalaiserotuomari Mohammed Al-Hakim vihelsi pilliin rikkeen merkiksi. Pallo pilkulle jo neljän pelatun minuutin jälkeen.

Rankkaria asettui laukomaan entinen HJK-kapteeni Rafinha, jonka rankkari oli suorastaan kehno. Laukaus ajautui keskelle, ja Rigan maalivahti Roberts Ozols sai jalalla torjuttua pallon. Viime viikolla HJK:n riveihin hankittu A-maajoukkuepalaaja Petteri Forsell reagoi ensimmäisenä pallon perään ja laukoi HJK:n 1-0-johtoon. Paljon paremmin ei olisi ottelu voinut lähteä käyntiin HJK:n kannalta.

Sen jälkeen Riga nosti prässitasoaan selkeästi, mikä aiheutti HJK:n pelinavaamiselle suuria hankaluuksia. Reilun kymmenen minuutin kohdalla Riga sai jo pallon ylärimaan. Boksin takaa lähteneessä laukauksessa oli voimaa. Ylärimasta pallo kimposi maaliviivalle, josta HJK sai siivottua tilanteen. Hetken näytti jo siltä, että pallo olisi ollut maalin puolella, mutta tuomarit antoivat pelin jatkua. Tilanne suorastaan huusi maaliviivateknologiaa, jota ei Suomesta vielä löydy.

Ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueen maalista huolimatta Rigan hallintaa. HJK:n pelistä katosi ajatus. HJK:n maalivahti Maksim Rudakov joutui kerta toisensa jälkeen avaamaan korkeita ja vaikeita palloja kohti hyökkääjä Tim Väyrystä. HJK:n päävalmentaja Toni Koskela heilui kentän laidalla siihen malliin, ettei hän todellakaan ollut tyytyväinen omiensa esityksiin.

Käytännössä vasta 40. minuutilla HJK sai ensimmäistä kertaa purettua Rigan melko näennäisen prässin maata pitkin pelaamalla. Daniel O’Shaughnessy uskalsi houkutella Riga-hyökkääjiä itseensä, jonka jälkeen keskikentälle avautui iso tila William Parralle, jolle O’Shaughnessy pallon myös syötti. Sen jälkeen HJK sai käytännössä ensimmäisen pidemmän hyökkäyksen, jossa palloa pystyttiin pitämään Rigan kenttäpuoliskolla. Toiselle puoliajalle jäi paljon parannettavaa, vaikka tulos olikin HJK:lle suosiollinen.

Rigan vaarallisuus nousi esiin varsinkin erikoistilanteissa, jotka olivat myrkkyä myös Riiassa. Rigan tasoitus ensimmäisessä osaottelussa syntyi kulmapotkusta ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana.

Näennäisestä hallinnasta huolimatta HJK sai puolustettua vaarallisimmat alueet kohtalaisen hyvin. Rigan toinen hyvä tekopaikka siunaantui Felipe Brisolalle 25. minuutilla. Nikolai Alho menetti vaarallisella alueella pallon Brisolalle, joka laukoi boksin tuntumasta vasemmalta laidalta hieman ohi maalin.

Väyrynen sytytti HJK:n kahdesti

Toinen puoliaika alkoi lähes yhtä vauhdikkaasti kuin ensimmäinenkin. Rigalle avautui heti ensiminuuteilla hyvä tekopaikka. Laitapuolustaja Armands Petersons teki vahvan nousun oikealta laidalta ja tarjoili hyvän syötön pilkun tuntumaan, mutta Vladislavs Fjodorovsin viimeistely-yritys oli heikko ja pallo lirui selvästi vasemmalta ohi.

Kesän siirtoikkunan aikana HJK:hon saapunut Tim Väyrynen sai heräteltyä vahvalla yksilösuorituksellaan kotijoukkuetta. Väyrynen laukoi boksin takaa kohti vasenta yläkulmaa, mutta Ozols venyi komeaan torjuntaan. Kulmapotkun jatkotilanteesta Riski pääsi yrittämään, mutta laukaus viuhui vasemmalta ohi. HJK sai kuitenkin konettaan paremmin käyntiin Väyrysen laukauksen jälkeen.

Hyvä hetki kuihtui kasaan kuitenkin nopeasti. Forsell rikkoi keskialueella, ja hänelle nostettiin tilanteesta keltainen kortti.

Riga teki tuttuun tapaan tilanteen keskialueeltakin saadusta erikoistilanteesta. Korkea pallo boksin sisään tuotti jälleen kerran HJK:lle suuri vaikeuksia. Pallo ajautui vasemmalle laidalle boksin sisään. Vaihdosta sisään tullut Olegs Laizãns lähetti kovan ja matalan pallon maalin eteen, johon liukui ensimmäisenä Roman Debelko, joka tuikkasi pallon sisään. 1-1.

HJK tarvitsi jälleen uudestaan sytykettä. Sama mies nousi jälleen sytyttämään kotijoukkuetta. HJK sai 69. minuutilla kulmapotkun oikealta. Forsell lähetti hyvän pallon keskustaan, jossa korkeimmalle nousi Tim Väyrynen, jonka komea pusku suuntautui vaikeasta asennosta huolimatta maalia kohti ja lopulta ohi Ozolsin. HJK oli jälleen kiinni jatkopaikassa. Maali merkattiin lopulta Debelkon omaksi maaliksi, joten Väyrynen ei täyttä kunniaa osumasta saanut.

HJK Helsinki

@hjkhelsinki
69' MAAAALIIIIII!!!! Forsell tarjoilee kulmasta ja Tim Väyrynen puskee pallon maaliin! (YT: 3-2)

#HJK #Helsinki #UELfi

Erikoistilanteet ratkaisivat

Taivas synkkeni kotijoukkueen osalta 80. minuutilla, kun tilanne vaikutti olevan melko hyvin HJK:n hyppysissä. Vaarattoman näköinen tilanne, jota HJK ei saanut kunnolla purettua. Pallo ajautui boksin ulkopuolelle, josta Stefan Panic laukoi suoraan volleysta kohti maalia. Rudakov ei saanut vangittua palloa ja avausmaalin tehnyt Debelko ryntäsi irtopalloon ja laittoi sen varmasti maaliin.

Koskela reagoi maalin jälkeen nopeasti ja otti Rafinhan pois kentältä ja tilalle kirmasi nopeajalkainen laituri Ivan Tarasov. HJK tarvitsi maalin päästäkseen jatkoon.

Rigan pelaajat osasivat käyttää kaiken ajan hyödykseen. Kello kävi latvialaisten kannalta suotuisasti, kun HJK haki vimmatusti maalia.

89. minuutilla HJK sai oikealta laidalta vapaapotkun. Evans Mensah asettui antaamaan keskitystä, ja HJK nosti myös maalivahti Rudakovin ylös. Mensah pelasi kuitenkin pallon lyhyenä Forsellille, joka palautti pallon takaisin, jonka jälkeen tilanne kuivui kasaan. Hyvä erikoistilanne meni täysin hukkaan.

HJK rymisi kohti Rigan maalia viimeiset minuutit. Väyrynen ja Obilor taistelivat pääpalloissa, mutta keinot alkoivat käydä vähiin. Riga sen sijaan osasi käyttää jokaisen mahdollisen sekunnin kellosta pois.

Lopulta tiimalasista loppui hiekka. Riga hyödynsi erikoistilanteet otteluparissa HJK:ta vastaan tehokkaasti ja ansaitsi näin ollen jatkopaikkansa. 2-2-lopputulos Helsingissä tarkoitti sitä, että HJK:n taival Euroopassa tuli päätökseen. Riga jatkaa Eurooppa-liigan playoff-karsintakierrokselle vierasmaalisäännön turvin.

Playoff-kierroksella Riga kohtaa FC Kööpenhaminan. Otteluparin voittaja etenee Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.