Kulttiseuran stadionilla ratsia – syynä huippupoliitikoille kaikilla mausteilla annetut vapaaliput
Kuva: Getty Images
Saksalaista kulttiseura FC St. Paulia kohtasi viime viikon torstaina poliisioperaatio. Hampurin talousviranomaiset olivat määränneet ratsian kakkosbundesliigassa pelaavan seuran tiloihin.
Ratsian syynä olivat epäselvyydet lokakuussa 2018 tehdyssä rutiinitarkastuksessa. Tuolloin selvisi, että St. Pauli oli lahjoittanut korkeimman hintaluokan VIP-vapaalippuja kolmelle arvovaltaiselle virkamiehelle. Asiasta kertoi TV-kanava ARD:n Panorama-ohjelma, ja edelleen Bild.
Vapaalipuista kaikilla herkuilla pääsivät nauttimaan silloinen piirihallinnonjohtaja ja nykyinen Hampurin senaattori Andy Grote, Hampurin poliisijohtaja Ralf Meyer sekä entinen taloussenaattori, 71-vuotias Frank Horch. Horch jätti tehtävänsä vuonna 2018.
Grote sai tiettävästi kahdeksan vapaalippua, joiden arvo oli yhteensä 1 700 euroa. Meyerille lippuja annettiin neljä (850 euroa) ja Horchille kaksi (500 euroa). Kaikki kolme ovat luonnehtineet vierailujaan stadionilla virkatehtäviksi tai Horchin tapauksessa ”edustustehtäviksi”.
Hampurin osavaltionsyyttäjä Jörg Fröhlichin mukaan St. Paulia ei epäillä toistaiseksi edun tavoittelusta, eikä syytteitä olla toistaiseksi nostamassa. Joka tapauksessa Hampurin taloushallinto määräsi seuraan kohdistettavan ratsian, joten verotarkistukset ottanevat aikansa.
St. Pauli kiistää kaikki epäselvyydet ja sanoo maksaneensa asianmukaiset verot kaikista vapaalipuista.
– FC St. Pauli on vakuuttunut menetelleensä oikein vapaalippujen kanssa, ja on viestinyt niistä avoimesti veroilmoituksessaan. Luonnollisesti tuemme asian jatkoselvityksiä ja oletamme, että asia on pian käsitelty, seura tiedottaa kotisivuillaan.
Merirosvolipuistaan tunnettu St. Pauli on leimallisesti vasemmistolaisten kannattama jalkapalloseura, ja erityisen suosittu muun muassa punk-piireissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua