Näkökulma: HJK ei voittanut, vaan hävisi – yksittäisen ottelun tulos sai hämmentävän vastaanoton Suomessa
Kuva: Juha Tamminen
HJK putosi eilen Mestarien liigasta hävittyään Crvena zvezdalle kahdessa ottelussa yhteismaalein 2-3. Ensimmäinen osaottelu päättyi 0-2-tappioon ja toinen osaottelu 2-1-voittoon.
Otteluparin kulku oli HJK:lle karvasta kalkkia. HJK meni toisessa ottelussa johtoon Sebastian Dahlströmin hienolla osumalla toisen jakson alussa. Lähes heti perään Tim Väyrynen olisi voinut saada hyvän paikan maalata, mutta hän rynni hieman myöhässä läpisyöttöön rikkoen maalivahtia.
Kun muistetaan, miten Punainen tähti teki omassa kotiottelussaan 2-0-maalinsa ottelun loppuhetkillä, ei otteluparista voi jäädä HJK:lle kovin hyvä maku. HJK:lla oli kuin olikin 180 minuutin aikana mahdollisuus järjestää yksi kaikkien aikojen karsintayllätyksistä, mutta suoritus jäi lopulta harmittavalla tavalla piippuun.
Nyt olisi tiukasti analysoitava, miksi HJK hävisi otteluparin, koska vain otteluparin voitolla tai häviöllä on kansainvälisessä huippujalkapallossa merkitystä. Vain analysoimalla karvas putoaminen tarkasti, on kehitys mahdollista.
HJK kantaa vastuun omasta kehittymisestään, mutta median sekä muiden toimijoiden sanoilla on iso merkitys jalkapallokulttuurin muovautumisessa. On ollut hämmentävää huomata, millaisia reaktioita HJK:n kokema tappio ja putoaminen aiheutti seuran sisällä sekä mediassa.
”Totta kai voitto tuntuu hyvältä. Varsinkin kun olemme pelanneet heikompia pelejä Veikkausliigassa. Se on ärsyttänyt”, sanoi HJK:n Nikolai Alho IS:n haastattelussa.
”HJK:n voitolla Punaisesta tähdestä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia”, aloitti puolestaan Helsingin Sanomat kommenttinsa pelistä.
Suomen maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola twiittasi ottelun jälkeen näin: ”Helposti taputusten arvoinen esitys. Hyvä @hjkhelsinki!”
Helposti taputusten arvoinen esitys. Hyvä @hjkhelsinki ! #uefachampionsleague #uclfi #klubi #klubipaeaety #voitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
