Sheffield W – Luton: Viikkokierroksen vuoro

Championship
Sheffield W – Luton
Tiistai 20.08. klo 21:45
Championshipin pelitahti on häkellyttävä. Kauden aikana joukkueet tahkoavat 46 sarjapeliä ja siihen vaihtelevan määrän erilaisia Cup-pelejä päälle. Tuplapeli-viikkoja tulee pakostikin ja tällä viikolla sarjassa on luvassa viikkokierros. Englantilaiset eivät vain saa tarpeekseen jalkapallosta, vaikka sitä pelattaisiin kuinka paljon.
Sheffield Wednesday kärsi lauantaina kauden avaustappionsa, vaikka Millwall joutui pelaamaan toisen puoliajan vajaalla. Pöllöt olivat ottelussa hallitseva osapuoli, mutteivat osuneet tolppien väliin kertaakaan. Ottelusta voi silti antaa puhtaat paperit ja väliaikainen manageri Lee Bullen on yhä mahdollinen pysyvän työpaikan saaja. Pöllöjen peli-ilme on hyvä ja uskon joukkueen yltävän sarjassa puolivälin paikkeille.
Luton on yhä sarjassa voitoitta, mutta osan siitä voi laittaa vaikean alkuohjelman piikkiin. League Onesta nousseella joukkueella on selkeitä haasteita puolustuksen tiiviyden kanssa ja siihen Graeme Jonesin on saatava tolkkua. Jones on pelirohkea manageri, mutta viikonlopun pelissä WBA:ta vastaan ensimmäisen jakson dominanssi vaihtui toisen jakson tuttuun virhealttiuteen. Laatujoukkueena WBA käytti tilanteet hyväkseen ja vei pisteet.
Vetosuositus
Lutonilla on potentiaalia, mutta tällä hetkellä se maksaa oppirahoja Championshipissä. Tähän otteluun parhaalta valinnalta tuntuu runsasmaalisuus, joten suupaistaan overia: vetosuositus on Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,90.
Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Sheffield W – Luton ja kohteeseen veto ”Ottelussa yli 2.5 maalia”. Jos ottelussa tehdään vähintään kolme maalia, saat 190 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelun maalimäärä jää korkeintaan kahteen, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).
Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.
Lyö riskitön 100€ veto näin:
- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Lunasta 200% talletusbonus näin:
1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.
[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä